Kuukausi: lokakuu 2018

Viikko 2

Kaksi viikkoa kulunut Santahaminassa ja arki alkaa pikkuhiljaa tuntumaan jo suhteellisen tutulle. Toisella viikolla oppitunteja on ollut vähemmän ja ollaan opeteltu ampumista, aseen turvallista käsittelyä ja sen huoltamista. Keskiviikko ja torstai päivät menivät ampumaradalla. En ollu erityisen hyvä ampumaan, mutta kyllä sitä tauluun osui kuitenkin. Ehdottomasti hankalinta oli makuulta ampua vaikka luulisi, että se olisi kaikista helpointa.

Illat ovat menneet pitkälti huilaillessa ja korttia pelatessa. Muutaman kerran on tullut käytyä sotkussa. Tämän toisen viikon aikana olen paremmin tutustunut palvelustovereihin, alan jo pikkuhiljaa muistamaan nimeltä omia joukkuelaisia. Ensi viikolla meillä on edessä ensimmäinen metsäreissu eli majoitusharjoitus, ihan kiva päästä pitkästä aikaa nukkumaan telttaan.

Ekat lomat

Lomille mars komennon myötä lähdettiin perjantaina viettämään ensimmäisiä viikonloppuvapaita. Poikkeuksellisesti osa meistä ampujista lähti lomille jo klo 15. Meillä oli nimittäin liiton kuntotestit perjantaina ja lauantaina kisakalliossa. Lisäksi lauantai iltana oli grande finale gaala ilta, jossa palkittiin kauden parhaita urheilijoita ja muita toimijoita, kuten valmentajia. Itse sain palkinnon skeetin rankingin voitosta. Tämä vuosittain järjestettävä gaala on muuten aika lailla ainut kerta vuodessa, milloin minut näkee korkokengissä ja mekossa.

 

Kuntotesteissä olin positiivisesti yllättynyt siitä, että hapenottokyky on kasvanut huimasti viime vuodesta. Lisäksi painoa on tippunut ja vielä nimenomaan rasvaa on lähtenyt. Yläkropan voimatasot eivät ole kyllä hyvällä tasolla, eikä myöskään keskivartalon lihaksisto. Tietää ainakin mitä treenata. Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan hyvä ja oli kiva olla taas viettämässä aikaa ampumaurheilijoiden parissa.

Tänään on paluu takasin santikseen ja itse ajattelin mennä ihan hyvissä ajoin takaisin. Kerkeää vähän rauhoittua ja valmistautua uuteen viikkoon.

Hyvää tulevaa viikkoa kaikille!

-Heidi

Kuulumiset

Taas on viikko kulunut ja siihen on mahtunut vaikka ja mitä. Tässä postauksessa kerron ensimmäisen viikon kuulumiset täältä armeijan ”harmaista”. Otsikko on hämäävä, enhän minä vielä tiedä kauan tulen täällä palvelemaan, mutta oletuksena on, että haluan olla täällä vuoden ja tehdä parhaani. Haluan antaa myös itsestäni kaiken ja katsotaan mihin se suorituskyky oikeasti riittää. Tämä ensimmäinen viikko ei ole ollut yhtä juhlaa mutta ei sen sitä kuulukkaan olla, me ollaan armeijassa, eikä missään lepokodissa. Suurimmaksi osaksi olen viihtynyt ja odotan mielenkiinnolla tulevia viikkoja.

Ensimmäinen viikko

Tässä vähän meidän ensimmäisestä viikosta. Tultiin sonjan kanssa ajoissa Santahaminaan niin kuin moni muukin ja kaikki naiset oli täällä hyvissä ajoin. Meitä oli aloittaessa kuusi ja nyt jäljellä viisi. Tähän väliin sanottava, että meillä sujuu keskenään oikein kivasti ja ollaan hyvin tutustuttu toisiimme tässä viikon aikana.

 

Kävimme ensimmäisenä päivänä hakemassa julmetun määrän varusteita ja laitoimme tavarat kykyjemme mukaan ei niin suureen kaappiin. Alussa meillä oli myös perus rokotuksia ja muuta yleistä. Nyt kun tarkemmin miettii, niin en edes muista mitä kaikkea näiden päivien aikana on tapahtunut. Meillä oli alkuviikon ajan koko päivän toimintaa ja päivän jälkeen uni maistuu erittäin hyvin. Herätykset eivät ole pahoja ja eipä minua haittaa vaikka käsketään tekemään asioita, eikä voi oman mielen mukaan sooloilla. On kuitenkin muistettava, että ajatus aivojen jättämisestä kotia ei ole oikein hyvä. Kyllä täälläkin pitää itse ajatella ja käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä. Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi, vaikka kyllä aina on nälkä kun syömään mennään. 😀

Eniten ehkä päänvaivaa on tuottanut se, kun itse yrittää tehdä parhaansa ja olla ajoissa sekä totella annettuja määräyksiä, niin aina löytyy niitä kenelle se ei ole niin helppoa. Olemme lähes päivittäin erinäisistä syistä palanneet muodosta takaisin sisälle viettämään minuuttia uudelleen. Tämähän on tietty ymmärrettävää alussa ja kai ne aikamääreet alkaa pikkuhiljaa iskostumaan kaikkien päähän.

Ensimmäinen viikko on siis käytännössä mennyt opetellessa, kuinka täällä toimitaan. Sulkeisharjoituksia on ollut ja aseenkäsittelyä, sotilaan perustaitoja ja erilaisten palvelujen kuten terveydenhuollon esittelyä.

Eilen meillä oli omaisten päivä, jolloin perheet pääsivät käymään täällä vähän katsomassa, että miten menee ja millaisessa paikassa sitä nyt palvellaan, joko viisi ja puoli kuukautta tai 11,5 kuukautta. Minua kävi katsomassa mieheni, vanhempani ja kaksi siskoa. Oli mukava nähdä miten iskä oli..voisiko sanoa, jopa liikuttunut.

 

 

 

 

 

 

 

Tälläistä tällä kertaa. Palataan taas kun kerkeän seuraavan kerran kirjoittelemaan. Meillä on ainakin toistaiseksi iltalomat, joten nyt on iltaisinkin aikaa vähän esimerkiksi soittaa kotiin ja käydä lenkillä tms. Tämähän ei varmasti helpommaksi muutu, että ei muuta kuin sisulla eteenpäin. Huumoria päiviin mukaan niin eiköhän täältä selviä.

-Heidi