VIELÄ VIIMEISEN KERRAN

Viimeisestä postauksesta on kulunut taas tovi. Tästä tulee todennäköisesti viimeinen postaukseni. Päälimmäisenä tunteena on haikeus, että nyt se on ohi, melkein vuoden huikea kokemus on päättynyt ja paluu ”normaaliin” arkeen koittaa aivan pian.

KILPAILUKAUSI 2019

Kilpailukausi on saatu päätökseen ja viimeisimpinä kilpailuina Lahden maailmancup, superfinaali ja tietenkin EM- kilpailut Italiassa. Tuo Lahden maailmancup oli totaalinen floppi, jos näin voi sanoa. Siitä viikko eteenpäin täysin samalla radalla ammuin hyvän tuloksen superfinaalissa, jossa varmistin kotimaan ranking voiton. Lähdin luottavaisin mielin kohti EM kilpailuita. EM kisat olivat pettymys, mutta ei mikään totaalinen romahdus kuitenkaan. Ammuin tasaisen kisan mutta se jokin jäi vielä puuttumaan. Suomen naisista parhaana sijoitus oli 22. Tulos 113/125..

Kauden viimeinen kilpailu Italiassa EM 2019

Tämä kausi ei missään nimessä ollut huono. Sain treenata hyvin ja suhteellisen paljon. Olisin voinut ampua paljon enemmänkin, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että maltillinen laukaisumäärä johti hyviin tuloksiin. Paransin omaa ennätystä ensin kuudella kiekolla ja viikkoa myöhemmin vielä kahdella, samalla tein uuden suomenennätyksen naisten sarjassa. Muutenkin kotimaan kilpailut sujuivat hyvällä tasolla, kansainväliset kilpailut vähän heikommin. Tekemistä on vielä paljon, etenkin tuolla pään sisällä.

Mixed team kilpailun pääsin ampumaan oman valmentajan kanssa.

Puolustusvoimien Urheilukoulu on ollut näin ampujan näkökulmasta loistava paikka suorittaa varusmiespalvelusta. En ole kuullut kenenkään ampujan sanovan, että olisi ollut huono vuosi tai valittavan, ettei pääse treenaamaan. Meitä oli kymmenen ampujaa tässä saapumiserässä ja jokainen teki henkilökohtaisia ennätyksiä vuoden aikana. Muutenkin oli aivan huippu porukka, olen tyytyväinen, että pääsin vasta tähän saapumiserään, enkä edelliseen. Tästä iso kiitos saapumiserän 4/18 ampujille, teitte tästä vuodesta loistavan!

Saapumiserän 4/18 ampujat sekä korpraali Moa ❤️

Ensi kautta aletaan pian suunnittelemaan. Itse olen päättänyt pitää hieman rauhallisemman vuoden ja keskityn lähinnä kotimaan kilpailuihin. Ensi vuoden jälkeen lähdetään taas rakentamaan kohti seuraavia olympialaisia 2024, tällä hetkellä päätavoite siis viiden vuoden päässä.

VIIMEISET VIIKOT ARMEIJASSA

Viimeisimpinä harjoituksina meillä oli ampumaharjoitus sekä tiedusteluharjoitus 4. Molemmat olivat ihan loppupuolella palvelusta. AH:lla olin itse kolme päivää. En osallistunut ammuntoihin henkilökohtaisista syistä, joka hieman harmitti koska olin tykännyt aiemmasta ampumaharjoituksesta, toisaalta terveys ja turvallisuus edellä, joten tällä kertaa näin.

Tammikuun ampumaharjoituksessa oli välillä aika kylmä

Myös viimeinen tiedusteluharjoitus jäi minulta välistä koska olin EM kilpailuissa. Tähän harjoitukseen olisin erityisen paljon halunnut osallistua. Harjoituksen lopussa ollut RTK eli ryhmätaitokilpailu, joka oli koetellut niin fyysisesti kuin henkisesti, olisi ollut hieno huipennus lähes vuoden kestäneeseen palvelukseen. Olisi ollut kiva päästä vielä kerran testaamaan omaa jaksamista.

Palattuani suomeen Italiasta menin suoraan kasarmille ja olin toiseksi viimeisellä viikolla kolme päivää, jonka aikana suoritin vielä cooperin. Viimeinen viikko olikin tavaroiden palautuksia ja muita kotiutumiseen liittyviä järjestelyjä. Aluksi tuntui, ettei aika kulu mihinkään ja lopulta viimeinen viikko meni niin nopeasti, että itsekin hämmästyin.

Viimeinen viikko oli henkisesti aika raskas. Olimme nyt melkein vuoden olleet yhdessä porukassa ja osasta oli tullut todella tärkeitä kavereita ja ystäviä. Tunnelma oli naisten tuvassa haikea. Keskiviikkona meillä oli sotilaskodissa kotiuttamisjuhla, jossa palkittiin esimerkiksi AU ja RU kurssien priimukset. Liina oli RUK:in priimus ja piti vielä lopuksi puheen. Puheen loppupuolella naisten tupa sai kiitosta ja Liina oli liittänyt siihen pätkän”meidän biisistä” kuningasidean; enemmän duo ku sooloo. Siihen asti pärjäsin hyvin, kunnes huomasin kuinka kyyneleet valuivat poskilleni. Olen aina ollut suhteellisen herkkä ja taas se huomattiin :D. Muut tytöt eivät voineet katsoa minuun päin, jotta pysyivät itse kasassa (näin kuulin jälkeenpäin).

Tupa 16❤️

Kotiutumispäivänä torstaina oli kasarmilla hyvä tunnelma, kaikki olivat erityisen iloisia ja päivä sujui rennosti. Kellon lähestyessä puoltapäivää aloimme odottamaan, joko kohta koittaisi lähtö santahaminan porteista viimeistä kertaa. Lopulta pääsimme klo 13 aikoihin lähtemään. Sotilaspassit kädessä poistuimme kukin kohti reserviä!

LOPUKSI

En kadu hetkeäkään sitä päätöstä jonka tein 10 vuotiaana. Olen kiitollinen, että elämäni on mennyt siten, että olen päässyt tämänkin etapin elämässäni saavuttamaan. Vaikka palveluksen suorittaminen venyi tähän, että kerkesin täyttää 25 ennen palveluksen loppua, en kadu päivääkään. Ennen armeijaa sain hankittua kaksi ammattia, vakituisen työpaikan ja omistusasunnon. Olen myös pohtinut paljon millaista olisi ollut, jos olisin suorittanut palveluksen 20 vuotiaana. Olen tullut tulokseen, että vaikeaa. Olin vielä silloin paljon epävarmempi ja kriittisempi itseäni kohtaan, en olisi kestänyt näin hyvin kaikkea sitä pientä naljailua palvelustovereilta enkä ehkä muutenkaan olisi selvinnyt yhtä hyvin. Olen vuoden aikana oppinut itsestäni uusia puolia ja sen että joskus on hyvä olla hiljaa. Mikään ei ollut vuoden aikana ylitsepääsemätöntä, ylitin itseni useasti, kuten esimerkiksi havukokeessa, joka tuntui aluksi siltä, että miten tästä selviän. Jälkikäteen tuo kokemus on yksi parhaista!

Itsenäisyyspäivän pakollinen aamu-uinti oli varsin virkistävä kokemus

Raskasta oli myös henkisesti, en vain aluksi kestänyt sitä jatkuvaa myöhästelyä ja suoraan sanottuna perseilyä joka ikinen päivä. Otti todella koville, kun itse halusi tehdä asiat kerralla hyvin ja sitten ”kärsittiin” kun osa porukasta ei vain jaksanut tai heitä ei kiinnostanut. Lopulta annoin olla.

Yksi asia on jota en ole ymmärtänyt.. aika moni tuolla valitti lähes joka viikko kun eivät saa tarpeeksi treenata ja ei saa palautua kunnolla. Ymmärrän sen jollain tasolla mutta olimme kuitenkin armeijassa, vaikka kysessä olikin urheilijoille tarkoitettu palveluspaikka. Saimme kuitenkin todella paljon anoa urheilukomennusta, lähes 100 päivää vuoden aikana. Siihen päälle harjoitusvapaat, kuntoisuuslomat ja hekilökohtaiset lomapäivät. Itse olin kasarmilla noin 130 päivää ja olin paikalla usein, jos vertaa moneen muuhun. En tiedä kuvitteliko osa, että olemme jossain lepokodissa vai mitä.. Kyse on kuitenkin vain vuodesta ja tämän vuoden aikana meille kuitenkin annettiin mahdollisuus treenata, saarella oli hyvät mahdollisuuden harjoitteluun, lähes kaikilla lajiryhmillä. Täytyy sanoa, että näin vähän vanhempana ihmetytti se joidenkin asenne ja suhtautuminen armeijaan ja elämään ylipäätään. Onneksi kaikki nyt kuitenkin selvisi hengissä ja uskoakseni ilman suurempia traumoja tästä kokemuksesta.

Vielä viimeisinä aamuina tunnollisesti punkat tehtyinä, tupa 16

Henkilökohtaisesti voin suositella JOKAISELLE urheilijalle palveluksen suorittamista Puolustusvoimien Urheilukoulussa. Urheilukoulu mahdollistaa harjoittelun ja varusmiespalveluksen yhdistämisen hyvin. Muistakaa kuitenkin, että olette myös suorittamassa sitä varusmiespalvelusta ja koska saatte paljon vapauksia tehkää asia kunnolla silloinkin kun on sotilaskoulutusta ja urheilkaa silloin kun siihen annetaan mahdollisuus.

Tässä varmaan tuli kaikki oleellinen vuodatettua. Lopuksi haluan kiittää palvelutovereita etenkin tupa 16 naisia, olitte korvaamaton tuki, vaikka en aina ollut se helpoin ihminen. Sanoin jo ensimmäisenä päivänä ,että olen suorapuheinen ja sen varmasti huomasitte. Kiitos myös kouluttajat, sekä muu Urheilukoulun henkilökunta!

Nyt olen palannut takaisin omaan työhöni laboratorioon ja tuntuu siltä, etten olisi ollutkaan pois, todella mukava päästä taas tekemään tärkeää työtä ihmisten terveyden eteen.

Alikersantti Hämäläinen kiittää ja kuittaa!

Ps. Vaikka elämäntilanteet muuttuu niin silti urheilu-ura jatkuu.. Pienen pieni tauko tulee alku kaudesta.

Silitti hiljaa enkelinsiipi,
kauneinta kaikista käytti.
Onnen ovesta sisään hiipi,
toiveet todeksi täytti.
Onnemme on sanaton,
pian meitä kolme on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.