”Sisko älä luovuta vielä Me ollaan vihdoin oikeella tiellä Matka on pitkä ja kivinen Mutta älä pelkää Mä otan sut vaikka reppuselkään Ja puolet sun huolistasi kannan Säkin tekisit mulle niin Älä luovuta vielä Älä anna uskoasi ihmisiin Vielä tulee muutokset murheisiin. Jottei kellään olis orpo olo Tarvis enemmän duoo ku sooloo” (Kuningasidea, Enemmän duoo ku sooloo)
Viikot kuusi ja seitsemän ovat takana päin, väsyneenä, mutta suhteellisen onnellisena vietän viikonloppuvapaita perheen parissa. Tämän tekstin alussa oleva pätkä kuningasidean kappaleesta sai merkityksen kahden kuluneen viikon aikana. Kuunneltiin tyttöjen kanssa iltavapailla musiikkia ja kyseinen kappale sattui soittolistalle, mietimme heti, että tässä meille osuva kappale. Välillä armeijassa tulee ”vaikeita” ja haastavia tilanteita, joista selviää juuri palvelustovereiden avulla, toki myös oma asenne ja tahto on tärkeässä roolissa. Olen äärimmäisen kiitollinen tupakavereista sekä muista palvelustovereista, joilta saan tukea, sekä vastaavasti pystyn tukemaan heitä. Kaikenkaikkiaan uskon vahvasti siihen, että toisten tuella selviää mistä vain. Olkoon kyseessä fyysinen tai henkinen rasitus, niin tupalaisten, joukkuelaisten ja ryhmän jäsenten tuella pääsee pitkälle. Armeijassa muutenkin mennään asenteella ”kaveria ei jätetä”. Tosin olen havainnut, ettei kaikki ole sillä asenteella, että kaveria autetaan ja ei jätetä missään tilanteessa.
viikko kuusi- perusharjoitus
Kuudes palvelusviikko alkoi ihan perinteiseen tapaan varusvaihdolla. Maanantaina oli edessä lähtö viikon mittaiseen perusharjoitukseen. Meillä urheilukoulussa perusharjoitus on viikon mittainen, kun muualla se suoritetaan ainakin käsitykseni mukaan kahdessa osassa. Päivä meni käytännössä tavaroita pakkaillessa ja odotellessa lähtöä. iltapäivästä haimme ryhmäkohtaisen varustuksen ja pääsimme lähtemään kohti majoituspaikkaa. Päästyämme kohteeseen aloitimme teltan pystytyksen, joka ei sujunut ihan niin näppärästi, johtuen hieman hankalasta kallioisesta maastosta. Saimme kuitenkin teltan pystyyn ja kaminan kasaan. Illalla oli vielä vartiointijärjestelyitä ja katsottiin perusjuttuja liittyen majoitusalueen vartiointiin ja puolustukseen.
Perusharjoitusviikko sisälsi kertausta jo tutuiksi tulleista käsikranaatista, kertasingosta, telamiinasta ja partion puolustuksesta sekä hyökkäyksestä. Pääsimme ampumaan partion hyökkäys ja puolustusammunnat paukkupatruunoilla sekä kovilla patruunoilla. Omalta osalta puolustusammunnat sujuivat hyvin, mutta tuo hyökkäys oli haastavaa.
Alkuviikosta oli vielä ns. polttotaistelurata, jossa harjoittelimme palavan ihmisen sammuttamista ja kulkemista tulen ”läpi”. Samana päivänä pääsimme testaamaan suojanaamarin tiiviyden, omani ei ainakaan vuotanut. Osa kävi testaamassa ilman naamaria, miltä se kyynelkaasu tuntuu, itse olin sen verran nössö, etten siihen hommaan lähtenyt. Keskiviikkona iltapäivästä oli talvilajien pitämä johtajakoulutusrata. Siellä oli erilaisia rasteja, joiden aihetta ei etukäteen kerrottu ja tarkoitus oli toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Luulen, että selvisin rasteista ihan hyvin, en ainakaan ihan hiljaiseksi tai lukkoon mennyt missään tilanteessa.
Torstaina pääsimme heittämään käsikranaattia, jonka lisäksi oli koulutusta esimerkiksi ensiavusta. Torstaina oli myös harjoituksen kohokohta, kun pääsimme saunaan ja peseytymään. Lisäksi oli venyttelyä ja kaiken kruunasi sotku- auto, josta pääsin itse täydentämään suklaa varastojani. Kaiken sen kylmyyden jälkeen sauna oli enemmän, kuin tervetullutta. Lisäksi torstai oli myös se päivä, jolloin meidän pakkiruokailut päättyivät ja siirryimme sissimuoniin. Ei kyllä mitään herkkua, mutta elossa ollaan.
Loppuviikko painoittui ampumaharjoituksiin. Ammuimme radalla ampumataitotestin, josta sain ihan yhtä huonon tuloksen kuin edellisellä kerralla. Kyllähän se harmitti, kun on kilpa- ampuja eikä osu kuitenkaan rynnäkkökiväärillä. ATT:n lisäksi ammuttiin pimeäammuntoja, sekä taisteluammunnat.
Sunnuntaina koitti paluu takaisin kasarmille, jota ennen marssimme noin 15 km mittaisen marssin. Onneksemme saimme jättää rinkat ja marssi suoritettiin taisteluvarustuksessa sekä pikkurepun kanssa. Marssi meni sinällään ihan hyvin, kunnes jalkoihini tuli kunnon rakkulat. Päkiöissä oli tuntunut jo perjantaista asti, mutta lopullisen silauksen sain marssilta. Marssi suoritettiin tottakai kumisaappaissa (tiedustelijan kengät) ja huomasin marssin jälkeen, ettei saappaissani ollut lainkaan pohjallisia. En tosin tiedä olisiko sekään pelastanut tilannetta.
loppuunveto
Viikko meni lopulta nopeasti, vaikka tiistaina tuntui, ettei se lopu ikinä. Täytyy myöntää, että kylmä tuli etenkin varpaille ja sormille, mutta eipä ainakaan satanut koko viikkoon ja varusteet pysyivät sukkia lukuunottamatta kuivina. Sain nukuttua teltassa kohtuullisen hyvin, eikä vartiovuorot olleet ongelma, kiitos hyvien unenlahjojen.
Rinkka painoi välillä yllättävän paljon ja oma heikkous marssin aikana ja ammuinnoissa vähän laski mielialaa. En esimerkiksi yksinkertaisesti pystynyt juoksemaan marssin viimeistä kilometriä, koska jalat olivat todella kipeät.
Hienoa oli kuitenkin oman ryhmäni tuki. Meillä oli koko harjoituksen ajan todella hyvä ryhmähenki ja autettiin toisiamme. Minulla ei ole mitään huonoa sanottavaa meidän ryhmän jätkistä. Meillä oli ehdottomasti asenne ”kaveria ei jätetä”. Meidän ryhmässä oli kahdeksan henkeä ja jos pitää miettiä kenen johdettavaksi haluaisin, niin kaikki seitsemän poikaa olisivat sellaisia henkilöitä. Oma käsitykseni hyvästä johtajasta on, että vaikka onkin joukon johtaja, niin myös tekee itse ja ajattelee oman joukon (partio, ryhmä, joukkue jne) etua, enemmän kuin omaansa. Tämä on tietenkin vain yksi hyvän johtajan ominaisuuksista. Oman ryhmän lisäksi olen kiitollinen meidän joukkuueen johtajasta sekä alikersantista!
viikko seitsemän
Oli hieno tunne olla taas kasarmilla ja päästä nukkumaan omaan punkkaan. Seitsemäs viikko oli vähän rennompi, johtuen edellisen viikon perusharjoituksesta. Meillä oli ma- ke aamupäivät urheiluvalmennusta ja iltapäivät sotilaskoulutusta. Maanantai alkoi yhteisellä palauttavalla harjoituksella, joka oli tällä kertaa tunnin mittainen sauvakävely.
Keskiviikkona jouduin myöntymään ja kävin veksin kautta hakemassa lisää rakkolaastareita ja sain yhden päivän vapautuksen marssi, taistelu ja liikuntakoulutuksesta. Tämä siis jalkojeni takia, vasen jalkani oli turvonnut nilkasta ja jalkaterästä sekä kävely oli sen verran haastavaa. Kova paikka oli mennä veksiin, mutta ehkä kuitenkin fiksumpaa, ettei tullut lisää ongelmia jalkojen suhteen. Iltapäivisin oli kertausta torstain tst- rataa varten.
Torstai meni kokonaan tst- radan suoritukseen. Kaikkia opittuja taistelijan perustaitoja mitattiin seitsemän eri rastin avulla. Yllättävää oli, että pieniä asioita unohtui vaikka kyseessä oli ihan tuttuja asioita, joita on koko p- kausi harjoiteltu. En tiedä yhtään monta pistettä sain, mutta ei se nyt huonosti mennyt. Perjantaista ei ole mitään kerrottavaa, päästiin lähtemään lomille hyvissä ajoin klo 13.20.
tulevaa
Ensi viikolla menemme pajulahteen, jossa meillä on valmennusleiri. Pääsemme tekemään lajiharjoittelua sekä harrastamaan muuta urheilua. Lisäksi itselläni on kuntotestit loppuviikosta.
P- kausi alkaa olemaan taputeltu ja kahden viikon päästä on edessä vala. Aika on mennyt nopeasti, mutta samalla tuntuu, että olemme olleet palveluksessa huomattavasti kauemmin. Olemme saaneet lyhyessä ajassa paljon tietoa ja koulutusta. On jopa hassua muistella miten oli ihan ”pihalla” vielä seitsemän viikkoa sitten, kun kaikki oli niin uutta ja erilaista. Vaikka välillä tuntuu vaikealta niin kyllä, viihdyn edelleen armeijassa, enkä ole katunut päätöstä ollenkaan. Tällä viikolla umpeutui myös 45 päivän raja, jolloin me naiset olisimme voineet keskeyttää koko homman. Itsellä se ei tosin ole ollut missään vaiheessa vaihtoehtona.
Tämä seitsemäs viikko oli viimeinen viikko, jolloin meidän tutuiksi tulleet alikersantit olivat meidän kanssa. Heillä on pian kotiutuminen edessä ja meille tulee uudet apukouluttajat. Hieman jopa haikea olo, alikersantit ovat kuitenkin olleet ne lähimmät ”esimiehet”, jotka ovat opastaneet meitä armeijan arjessa. Erityisesti oman joukkueen alikersanttia jään varmasti kaipaamaan. Teimmekin tyttöjen kanssa pienen muiston hänelle. Tästä mennään kuitenkin eteenpäin ja odotan innolla tulevaa. Pian meille selviää ketkä saavat viettää santiksessa vuoden ja ketkä lähtevät puolenvuoden jälkeen reserviin. Parin viikon päästä ollaan tässäkin asiassa hieman viisaampia.
Pahoittelut ehkä hieman sekavasta postauksesta. Asiaa kahden viikon ajalta olisi niin paljon, mutta puoliakaan ei muista. Tässä oli kuitenkin pääpiirteittäin kulununeiden parin viikon tapahtumat ja kuulumiset.
Viettäkää mukava viikonloppu!
-Heidi
