TJ347

Kuulumiset

Taas on viikko kulunut ja siihen on mahtunut vaikka ja mitä. Tässä postauksessa kerron ensimmäisen viikon kuulumiset täältä armeijan ”harmaista”. Otsikko on hämäävä, enhän minä vielä tiedä kauan tulen täällä palvelemaan, mutta oletuksena on, että haluan olla täällä vuoden ja tehdä parhaani. Haluan antaa myös itsestäni kaiken ja katsotaan mihin se suorituskyky oikeasti riittää. Tämä ensimmäinen viikko ei ole ollut yhtä juhlaa mutta ei sen sitä kuulukkaan olla, me ollaan armeijassa, eikä missään lepokodissa. Suurimmaksi osaksi olen viihtynyt ja odotan mielenkiinnolla tulevia viikkoja.

Ensimmäinen viikko

Tässä vähän meidän ensimmäisestä viikosta. Tultiin sonjan kanssa ajoissa Santahaminaan niin kuin moni muukin ja kaikki naiset oli täällä hyvissä ajoin. Meitä oli aloittaessa kuusi ja nyt jäljellä viisi. Tähän väliin sanottava, että meillä sujuu keskenään oikein kivasti ja ollaan hyvin tutustuttu toisiimme tässä viikon aikana.

 

Kävimme ensimmäisenä päivänä hakemassa julmetun määrän varusteita ja laitoimme tavarat kykyjemme mukaan ei niin suureen kaappiin. Alussa meillä oli myös perus rokotuksia ja muuta yleistä. Nyt kun tarkemmin miettii, niin en edes muista mitä kaikkea näiden päivien aikana on tapahtunut. Meillä oli alkuviikon ajan koko päivän toimintaa ja päivän jälkeen uni maistuu erittäin hyvin. Herätykset eivät ole pahoja ja eipä minua haittaa vaikka käsketään tekemään asioita, eikä voi oman mielen mukaan sooloilla. On kuitenkin muistettava, että ajatus aivojen jättämisestä kotia ei ole oikein hyvä. Kyllä täälläkin pitää itse ajatella ja käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä. Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi, vaikka kyllä aina on nälkä kun syömään mennään. 😀

Eniten ehkä päänvaivaa on tuottanut se, kun itse yrittää tehdä parhaansa ja olla ajoissa sekä totella annettuja määräyksiä, niin aina löytyy niitä kenelle se ei ole niin helppoa. Olemme lähes päivittäin erinäisistä syistä palanneet muodosta takaisin sisälle viettämään minuuttia uudelleen. Tämähän on tietty ymmärrettävää alussa ja kai ne aikamääreet alkaa pikkuhiljaa iskostumaan kaikkien päähän.

Ensimmäinen viikko on siis käytännössä mennyt opetellessa, kuinka täällä toimitaan. Sulkeisharjoituksia on ollut ja aseenkäsittelyä, sotilaan perustaitoja ja erilaisten palvelujen kuten terveydenhuollon esittelyä.

Eilen meillä oli omaisten päivä, jolloin perheet pääsivät käymään täällä vähän katsomassa, että miten menee ja millaisessa paikassa sitä nyt palvellaan, joko viisi ja puoli kuukautta tai 11,5 kuukautta. Minua kävi katsomassa mieheni, vanhempani ja kaksi siskoa. Oli mukava nähdä miten iskä oli..voisiko sanoa, jopa liikuttunut.

 

 

 

 

 

 

 

Tälläistä tällä kertaa. Palataan taas kun kerkeän seuraavan kerran kirjoittelemaan. Meillä on ainakin toistaiseksi iltalomat, joten nyt on iltaisinkin aikaa vähän esimerkiksi soittaa kotiin ja käydä lenkillä tms. Tämähän ei varmasti helpommaksi muutu, että ei muuta kuin sisulla eteenpäin. Huumoria päiviin mukaan niin eiköhän täältä selviä.

-Heidi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.