ENEMMÄN DUOO KU SOOLOO

”Sisko älä luovuta vielä Me ollaan vihdoin oikeella tiellä Matka on pitkä ja kivinen Mutta älä pelkää Mä otan sut vaikka reppuselkään Ja puolet sun huolistasi kannan Säkin tekisit mulle niin Älä luovuta vielä Älä anna uskoasi ihmisiin Vielä tulee muutokset murheisiin. Jottei kellään olis orpo olo Tarvis enemmän duoo ku sooloo” (Kuningasidea, Enemmän duoo ku sooloo)

Viikot kuusi ja seitsemän ovat takana päin, väsyneenä, mutta suhteellisen onnellisena vietän viikonloppuvapaita perheen parissa. Tämän tekstin alussa oleva pätkä kuningasidean kappaleesta sai merkityksen kahden kuluneen viikon aikana. Kuunneltiin tyttöjen kanssa iltavapailla musiikkia ja kyseinen kappale sattui soittolistalle, mietimme heti, että tässä meille osuva kappale. Välillä armeijassa tulee ”vaikeita” ja haastavia tilanteita, joista selviää juuri palvelustovereiden avulla, toki myös oma asenne ja tahto on tärkeässä roolissa. Olen äärimmäisen kiitollinen tupakavereista sekä muista palvelustovereista, joilta saan tukea, sekä vastaavasti pystyn tukemaan heitä. Kaikenkaikkiaan uskon vahvasti siihen, että toisten tuella selviää mistä vain. Olkoon kyseessä fyysinen tai henkinen rasitus, niin tupalaisten, joukkuelaisten ja ryhmän jäsenten tuella pääsee pitkälle. Armeijassa muutenkin mennään asenteella ”kaveria ei jätetä”. Tosin olen havainnut, ettei kaikki ole sillä asenteella, että kaveria autetaan ja ei jätetä missään tilanteessa.

viikko kuusi- perusharjoitus

Kuudes palvelusviikko alkoi ihan perinteiseen tapaan varusvaihdolla. Maanantaina oli edessä lähtö viikon mittaiseen perusharjoitukseen. Meillä urheilukoulussa perusharjoitus on viikon mittainen, kun muualla se suoritetaan ainakin käsitykseni mukaan kahdessa osassa. Päivä meni käytännössä tavaroita pakkaillessa ja odotellessa lähtöä. iltapäivästä haimme ryhmäkohtaisen varustuksen ja pääsimme lähtemään kohti majoituspaikkaa. Päästyämme kohteeseen aloitimme teltan pystytyksen, joka ei sujunut ihan niin näppärästi, johtuen hieman hankalasta kallioisesta maastosta. Saimme kuitenkin teltan pystyyn ja kaminan kasaan. Illalla oli vielä vartiointijärjestelyitä ja katsottiin perusjuttuja liittyen majoitusalueen vartiointiin ja puolustukseen.

Perusharjoitusviikko sisälsi kertausta jo tutuiksi tulleista käsikranaatista, kertasingosta, telamiinasta ja partion puolustuksesta sekä hyökkäyksestä. Pääsimme ampumaan partion hyökkäys ja puolustusammunnat paukkupatruunoilla sekä kovilla patruunoilla. Omalta osalta puolustusammunnat sujuivat hyvin, mutta tuo hyökkäys oli haastavaa.

Alkuviikosta oli vielä ns. polttotaistelurata, jossa harjoittelimme palavan ihmisen sammuttamista ja kulkemista tulen ”läpi”. Samana päivänä pääsimme testaamaan suojanaamarin tiiviyden, omani ei ainakaan vuotanut. Osa kävi testaamassa ilman naamaria, miltä se kyynelkaasu tuntuu, itse olin sen verran nössö, etten siihen hommaan lähtenyt. Keskiviikkona iltapäivästä oli talvilajien pitämä johtajakoulutusrata. Siellä oli erilaisia rasteja, joiden aihetta ei etukäteen kerrottu ja tarkoitus oli toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Luulen, että selvisin rasteista ihan hyvin, en ainakaan ihan hiljaiseksi tai lukkoon mennyt missään tilanteessa.

Torstaina pääsimme heittämään käsikranaattia, jonka lisäksi oli koulutusta esimerkiksi ensiavusta. Torstaina oli myös harjoituksen kohokohta, kun pääsimme saunaan ja peseytymään. Lisäksi oli venyttelyä ja kaiken kruunasi sotku- auto, josta pääsin itse täydentämään suklaa varastojani. Kaiken sen kylmyyden jälkeen sauna oli enemmän, kuin tervetullutta. Lisäksi torstai oli myös se päivä, jolloin meidän pakkiruokailut päättyivät ja siirryimme sissimuoniin. Ei kyllä mitään herkkua, mutta elossa ollaan.

Loppuviikko painoittui ampumaharjoituksiin. Ammuimme radalla ampumataitotestin, josta sain ihan yhtä huonon tuloksen kuin edellisellä kerralla. Kyllähän se harmitti, kun on kilpa- ampuja eikä osu kuitenkaan rynnäkkökiväärillä. ATT:n lisäksi ammuttiin pimeäammuntoja, sekä taisteluammunnat.

Sunnuntaina koitti paluu takaisin kasarmille, jota ennen marssimme noin 15 km mittaisen marssin. Onneksemme saimme jättää rinkat ja marssi suoritettiin taisteluvarustuksessa sekä pikkurepun kanssa. Marssi meni sinällään ihan hyvin, kunnes jalkoihini tuli kunnon rakkulat. Päkiöissä oli tuntunut jo perjantaista asti, mutta lopullisen silauksen sain marssilta. Marssi suoritettiin tottakai kumisaappaissa (tiedustelijan kengät) ja huomasin marssin jälkeen, ettei saappaissani ollut lainkaan pohjallisia. En tosin tiedä olisiko sekään pelastanut tilannetta.

loppuunveto

Viikko meni lopulta nopeasti, vaikka tiistaina tuntui, ettei se lopu ikinä. Täytyy myöntää, että kylmä tuli etenkin varpaille ja sormille, mutta eipä ainakaan satanut koko viikkoon ja varusteet pysyivät sukkia lukuunottamatta kuivina. Sain nukuttua teltassa kohtuullisen hyvin, eikä vartiovuorot olleet ongelma, kiitos hyvien unenlahjojen.

Rinkka painoi välillä yllättävän paljon ja oma heikkous marssin aikana ja ammuinnoissa vähän laski mielialaa. En esimerkiksi yksinkertaisesti pystynyt juoksemaan marssin viimeistä kilometriä, koska jalat olivat todella kipeät.

Hienoa oli kuitenkin oman ryhmäni tuki. Meillä oli koko harjoituksen ajan todella hyvä ryhmähenki ja autettiin toisiamme. Minulla ei ole mitään huonoa sanottavaa meidän ryhmän jätkistä. Meillä oli ehdottomasti asenne ”kaveria ei jätetä”. Meidän ryhmässä oli kahdeksan henkeä ja jos pitää miettiä kenen johdettavaksi haluaisin, niin kaikki seitsemän poikaa olisivat sellaisia henkilöitä. Oma käsitykseni hyvästä johtajasta on, että vaikka onkin joukon johtaja, niin myös tekee itse ja ajattelee oman joukon (partio, ryhmä, joukkue jne) etua, enemmän kuin omaansa. Tämä on tietenkin vain yksi hyvän johtajan ominaisuuksista. Oman ryhmän lisäksi olen kiitollinen meidän joukkuueen johtajasta sekä alikersantista!

viikko seitsemän

Oli hieno tunne olla taas kasarmilla ja päästä nukkumaan omaan punkkaan. Seitsemäs viikko oli vähän rennompi, johtuen edellisen viikon perusharjoituksesta. Meillä oli ma- ke aamupäivät urheiluvalmennusta ja iltapäivät sotilaskoulutusta. Maanantai alkoi yhteisellä palauttavalla harjoituksella, joka oli tällä kertaa tunnin mittainen sauvakävely.

 

Keskiviikkona jouduin myöntymään ja kävin veksin kautta hakemassa lisää rakkolaastareita ja sain yhden päivän vapautuksen marssi, taistelu ja liikuntakoulutuksesta. Tämä siis jalkojeni takia, vasen jalkani oli turvonnut nilkasta ja jalkaterästä sekä kävely oli sen verran haastavaa. Kova paikka oli mennä veksiin, mutta ehkä kuitenkin fiksumpaa, ettei tullut lisää ongelmia jalkojen suhteen. Iltapäivisin oli kertausta torstain tst- rataa varten.

Torstai meni kokonaan tst- radan suoritukseen. Kaikkia opittuja taistelijan perustaitoja mitattiin seitsemän eri rastin avulla. Yllättävää oli, että pieniä asioita unohtui vaikka kyseessä oli ihan tuttuja asioita, joita on koko p- kausi harjoiteltu. En tiedä yhtään monta pistettä sain, mutta ei se nyt huonosti mennyt. Perjantaista ei ole mitään kerrottavaa, päästiin lähtemään lomille hyvissä ajoin klo 13.20.

tulevaa

Ensi viikolla menemme pajulahteen, jossa meillä on valmennusleiri. Pääsemme tekemään lajiharjoittelua sekä harrastamaan muuta urheilua. Lisäksi itselläni on kuntotestit loppuviikosta.

P- kausi alkaa olemaan taputeltu ja kahden viikon päästä on edessä vala. Aika on mennyt nopeasti, mutta samalla tuntuu, että olemme olleet palveluksessa huomattavasti kauemmin. Olemme saaneet lyhyessä ajassa paljon tietoa ja koulutusta. On jopa hassua muistella miten oli ihan ”pihalla” vielä seitsemän viikkoa sitten, kun kaikki oli niin uutta ja erilaista. Vaikka välillä tuntuu vaikealta niin kyllä, viihdyn edelleen armeijassa, enkä ole katunut päätöstä ollenkaan. Tällä viikolla umpeutui myös 45 päivän raja, jolloin me naiset olisimme voineet keskeyttää koko homman. Itsellä se ei tosin ole ollut missään vaiheessa vaihtoehtona.

Tämä seitsemäs viikko oli viimeinen viikko, jolloin meidän tutuiksi tulleet alikersantit olivat meidän kanssa. Heillä on pian kotiutuminen edessä ja meille tulee uudet apukouluttajat. Hieman jopa haikea olo, alikersantit ovat kuitenkin olleet ne lähimmät ”esimiehet”, jotka ovat opastaneet meitä armeijan arjessa. Erityisesti oman joukkueen alikersanttia jään varmasti kaipaamaan. Teimmekin tyttöjen kanssa pienen muiston hänelle. Tästä mennään kuitenkin eteenpäin ja odotan innolla tulevaa. Pian meille selviää ketkä saavat viettää santiksessa vuoden ja ketkä lähtevät puolenvuoden jälkeen reserviin. Parin viikon päästä ollaan tässäkin asiassa hieman viisaampia.

Pahoittelut ehkä hieman sekavasta postauksesta. Asiaa kahden viikon ajalta olisi niin paljon, mutta puoliakaan ei muista. Tässä oli kuitenkin pääpiirteittäin kulununeiden parin viikon tapahtumat ja kuulumiset.

Viettäkää mukava viikonloppu!

-Heidi

VIIKKO 5-TAISTELUKOULUTUSTA JA URHEILUVALMENNUSTA

Viikko viisi

Kirjoitellaanpa taas hieman tämän viikon tapahtumista. Sunnuntaina kävin tosiaan sipoossa treenaamassa ja paluu santahaminaan oli ehkä hiukan nihkeää, kun ei edellisellä viikolla ollut kasarmilla. Sieltä se maanantai tuli, ihan niin kuin ennenkin ja paluu  armeijan arkeen sujui kuitenkin hyvin kivuttomasti. Nopeasti sitä muisti, että nyt ollaan taas kasarmilla. Maanantai aamu meni varusteiden vaihdossa ja haettiin trangiat sekä kasi- liivit, joita käytimme viikon aikana, siitä lisää myöhempänä.

Viikon aikana meillä oli taistelukoulutusta, ase- ja ampumakoulutusta sekä urheiluvalmennusta. Vaikka alussa tuntui siltä, että viikosta tulee vaikea, niin lopulta oli mielenkiintoinen viikko, vaikka henkilökohtaisesti itsellä oli vähän vaikeita päiviä ja mieliala oli vähän alhaalla. Ennen armeijaa mietityttänyt oma pärjäämiseni alkoi taas nostamaan päätään, johtuen siitä, että onnistumisen kokemukset jäivät vähille. Viikko oli omalta osaltani keskinkertaista suorittamista ja siihen en ole kovin tyytyväinen. Toivon jatkossa, että tulee parempia viikkoja ja päiviä.

Taistelukoulutus

Taistelukoulutusta meidän joukkueella oli maanantaina, tiistaina ja torstaina. Maanantain aiheena oli kertausta telamiinasta, käsikranaatista, kertasingosta ja uutena aiheena viuhkapanos. Maanantai oli itsellä ihan hyvä päivä ja muistin kerrattavat asiat hyvin. Päivä kului nopeasti ja illalla minua odotti ensimmäinen päivystysvuoro. Istuinkin päivystäjän pöydän ääressä kahteen asti yöllä.

Tiistaina väsytti toki hieman koska unet olivat jääneet vähille, tosin olen tottunut valvomaan, kiitos vuorotyön, joten kyllä sitä jaksoi painaa menemään vähän vähemmilläkin unilla. Tiistai ei kuitenkaan ollut mikään paras päivä. Meillä oli koulutusta aiheesta suojelukoulutus. Opettelimme suojanaaamarin ja muiden suojavarusteiden pukemista vaaditussa ajassa. Pääsimme myös toteamaan, ettei juokseminen suojanaamarin kanssa ole mitään helpointa hommaa. Lisäksi koin hieman vaikeita hetkiä, kun juoksuvauhtini päivälliselle mennessä ei mielyttänyt kaikkia joukkueeni jäseniä. Olen koittanut ajatella, että riittää, kun teen asiat parhaan suorituskykyni mukaan. Toivon sen riittävän jatkossakin ja kehittyväni kaikilla osa-alueilla.

Jalat otti osumaa torstaina.

Torstain taistelukoulutuksen teemana oli partion hyökkäys ja puolustus ja pääsimmekin vähän todentuntuisempaan harjoitteluun. Käytössämme oli ne aiemmin mainitut kasi-liivit ja paukkupatruunat. Aluksi kertasimme kuinka edetä partiona eli käytännössä konttasimme, ryömimme ja syöksyimme sen minkä kerkesimme. Tämä alku oli ehkä rankin osuus koko päivässä. Saimme itse muodostaa partiot ja ei muuta, kun harjoittelemaan pulustamista ja hyökkäystä. Kasi-liivit toivat oman mielekkyyden hommaan, kun sai välittömän palautteen omasta toiminnasta, jos oli liian kauan vihollisen näkyvissä ”kuoli” aivan varmasti. Meillä oli aseissa kiinni kasi-laitteet, joista lähti laaser, jonka avulla liivi tunnisti osuiko vai ei. Itse tykkäsin enemmän partion puolustuksesta, oli huomattavasti helpompi pysyä ”elossa”, mutta toisaalta partion hyökkästä harjoitellessa pääsi todella ns tositoimiin. Päivä oli kaikenkaikkiaan onnistunut ja mielenkiintoinen, eikä mustelmilta vältytty sen verran tosissaan paineettiin menemään.

ase- ja ampumakoulutus

Keskiviikkona 1. joukkueella oli ase- ja ampumakoulutusta ampumaradalla. Ammuimme RK7 ja RK 11 ammunnat. Edellisellä kerralla olin osunut hyvin niihin kääntyviin tauluihin, mutta tällä kertaa oli kyllä huono päivä. Kohdistuslaukaukset menivät vielä hyvin, sitten alkoi jonkinlaiset ongelmat. RK7:ssa ammutaan viiden ja kolmen sekunnin kääntyviin taluihin makuuasennosta, edellisellä kerralla sain kiitettävän tuloksen ja nyt ei osunut juuri mihinkään. Siinä yritin kasata itseäni ja vakuutella, että seuraavalla kerralla paremmin. RK11 on ampumataitotesti, jossa ammutaan makuulta, polvelta ja pystystä, yhteensä 12 laukausta. Makuulta ammutaan viiden ja kolmen sekunnin kääntyviin tauluihin, pystystä viiden sekunnin kääntyviin tauluihin ja polvelta ammuttaessa ei aikarajaa ollut. Jotenkin homma ei vain kulkenut ja tulokseni vain huononi.  Onneksi ensi viikolla on mahdollisuus vielä parantaa suoritustaan ja tulenkin vaatimaan parempaa suoritusta itseltäni.

urheiluvalmennus

Tiistaina ja keskiviikkona oli urheiluvalmennusta aamupäivän ajan. Urheilukoulussa meille on järjestetty loistava mahdollisuus treenata sotilaskoulutuksen ohessa. Treeniin on järjestetty aikaa lähes viikoittain vähintään kahtena aamuna tai joskus iltapäivällä. Tämä mahdollistaa niin lajiharjoittelun, kuin oheisharjoittelun palveluksen yhteydessä.

Tiistaina kävimme Laineen kanssa uimassa ja olikin yllättävän rankkaa, kun ei ole tullut uitua kunnolla moneen vuoteen. Keskiviikkona kävimme kaikki ampujat sauvakävelemässä noin tunnin ajan. Haulikko ampujilla olisi ollut vielä ohjattu harjoitus valmennuskeskuksessa, mutta minä lähdin Laineen kanssa käymään pasilassa poliisilaitoksella hankkimassa uutta aselupaa.

Iltavapailla kerkeää kerrata asioita sotilaan käsikirjasta.
lopuksi

Viimeeksi tänään minulta kysyttiin, että tehdäänkö urheilukoulussa muuta, kuin urheillaan. Siinä sitten korjailin useamman ihmisen luuloja siitä, mitä tuo palveluksen suorittaminen urheilukoulussa oikeasti on. Vaikka meillä onkin mahdollisuus lajiharjoitteluun, niin ei se pelkkää urheilua kuitenkaan ole. Riippuu jonkin verran urheilulajista, miten paljon ollaan pois sotilaskoulutuksesta urheiluun littyvien menojen vuoksi.  P- kausi meillä kuitenkin on sisällöltään samanlainen kuin muuallakin. Käytännössä käymme p-kauden asiat hieman nopeammassa tahdissa verrattuna muihin. Keskimäärin olemme motivoituneempia ja opimme uudet asiat nopeasti, tämä mahdollistaa sen, että meille on järjestetty aikaa myös valmentautumiseen. On urheilijan kannalta äärettömän hienoa, että on mahdollistettu urheilu-uran jatkuminen myös varusmiespalveluksen aikana. Meille on annettu mahdollisuus harjoitteluun, joten meiltä myös odoteaan hyvää suhtautumista ja motivaatiota sotilaskoulutuksessa. Tulevaisuudesta en osaa vielä sanoa, mutta olettettavaa on, että vaikka urheilukomennuksia tulee, niin myös sotilaskoulutus tulee rankemmaksi, meistä kuitenin koulutetaan tiedustelijoita, joka vaatii hyvää fyysistä ja psyykkistä suorituskykyä. Toivon, että tulevaisuudessa entistä useampi ymmärtää urheilukoulun merkityksen urheilijan kannalta ja sen, ettei siellä pelkästään urheilla.

Viisi viikkoa armeijaa takana ja motivaatiota riittää. Ensi viikolla vuorossa perusharjoitus, viikko metsässä edessä. Tästä on hyvä jatkaa tuleviin haasteisiin.

Mukavaa loppuviikkoa ja tulevaa viikkoa kaikille, palaan asiaan viimeistään parin viikon päästä, kun seuraavat lomat koittaa.

-Heidi