KILPAILUKAUDEN KUULUMISIA

Vuosi alkaa olemaan siinä vaiheessa, että kilpailut alkaa olemaan käytyinä. Tänä vuonna olen pyrkinyt osallistumaan kotimaassa lähes kaikkiin kilpailuihin. Tänä vuonna olen pystynyt kilpailemaan ilman, että on tarvinut miettiä töitä tai töihin liittyviä juttuja. Vaikka minulle armeijassa oleminen on taloudellisesti ollut haastavaa, niin kilpailuihin osallistuminen ja valmistautuminen on ollut helpompaa tämän menneen vuoden aikana.

Tosiaan viimeisempiä kilpailuita on ollut EM- näyttökilpailu Mikkelissä, jossa ammuin yli näyttörajan ja samalla tein oman ennätyksen, joka parani kerralla huimat kuusi kiekkoa. Vitsi miten hyvä fiilis siitä tuli, se onnistuminen mitä on haettu nyt reilu vuoden verran tuli vihdoin. Täytyy sanoa, että ennen tuota oli motivaation kanssa hieman ongelmia ja tuntui vähän pakonomaiselta koko ammunta. Seuraavana viikonloppuna oli jälleen kilpailun aika, tällä kertaa Ilomantsissa. Lähdin kisaan hieman jännittyynenä, siitä jos nyt ampuisin todella huonosti, edellisen viikon onnitumisen jälkeen. Ilomantissa ensimmäisenä kilpailupäivänä ammuin ihan kohtuullisesti, mukaan mahtui kyllä yksi huono sarja ja pelko totaalisesta flopista oli läsnä. Lähdin toiseen päivään, sen kummemmin murehtimatta, koska olinhan ampunut kuitenkin kaksi hyvää sarjaa edellisenä päivänä. Tämä kannatti, toisen päivän kierrokset meni loistavasti, ei yhtään pummia! Koko kisassa siis kolme täyttä sarjaa ja tuloksena 120/125 ja siinä samassa uusi suomenennätys! Tuo jos mikä toi minulle itseluottamusta ja uskoa tulevaan, vihdoin kaikki se työ mitä on tehty yhdessä valmentajan kanssa tuottaa tulosta.

SM- kilpailut kilpailtiin tänä vuonna Siilinjärvellä. En henkilökohtaisesti tykkää kyseisestä radasta ja myös sää oli jälleen kerran vaihteleva ja haastava. Tulostaso oli kilpailussa kaikenkaikkiaan huono ja oma tulokseni 111 riitti kyllä hyvin finaaliin, johon lähdin kärjessä. Tiesin, ettei oma finaaliammunta ole hyvässä vireessä ja niin siinä lopulta kävi, että tällä kertaa sain tyytyä kolmanteen sijaan. Tässä kisassa tosin oli vielä lisäpanoksena paikka EM joukkueeseen, joka periaatteessa olisi vaatinut tulosta 115, jotta olisin saanut keskiarvon tarpeeksi korkealle. Olin jo aika varma, ettei tarvitse syyskuussa Italiaan lähteä, mutta toisin kävi. Pääsen kuitenkin edustamaan Suomea EM kilpailuihin ja metsästämään olympiapaikkaa!

Ennen EM kilpailuita on vielä yksi koitos edessä, tuossa viikon päästä. Vuoden viimeinen maailmancup järjestetään Lahdessa. Tällä viikolla valmistaudun noihin kilpailuihin ja ensi viikolla kilpaillaan tiistaina ja keskiviikkona. Myös Lahdessa on jaossa maapaikkoja Tokioon 2020. Lahden maailmancup käynnistyy miesten ja naisten trapilla tällä viikolla. Lahteen voi halutessaan tulla seuraamaan kilpailuita, alueelle on vapaa pääsy ja jos yhtään kiinnostaa, kannattaa nyt lähteä liikenteeseen. Harvoin saadaan suomeen näin isoja kilpailuita, jossa paljon maailman huippuja ottamassa mittaa toisistaan! Lisää tietoa kilpailusta esimerkiksi täältä https://www.lahti-wc2019.fi/

Tässä nyt lyhyesti ammunnan puolelta kuulumiset, hyvällä fiiliksellä vielä viimeisiin kilpailuihin!

OPPILAASTA ALIKERSANTIKSI

Armeijan puolella ei oikeastaan mitään sen kummallisempaan, olen lähes joka viikko jonkun päivän ollut myös sotilaskoulutuksessa. Tuossa heinä- elokuun vaihteessa meidät ylennettiin, upseerioppilaat kokelaiksi ja aliupseerioppilaat alikerstanteiksi.

Heinäkuun lopussa haulikkoporukka kävi Kajaanissa sotilasurheiluliiton SM-kilpailuissa. Tosi mukava tapahtuma. Ammuimme kolme eri lajia, kolmen päivän aikana ja välissä sai harjoitella, jos siltä tuntui. Olimme kajaanissa maanantaista torstaihin ja säät suosi todella, saatiin uusia tuttavuuksia ja päästiin ampumaan. Nähtiin myös millaista on kajaanin varuskunnassa. Menestystäkin tuli Kaartin jääkärirykmentille, joten ei jääty tyhjin käsin.

Armeija alkaa olemaan loppupuolella ja itse olen jo käynyt työpaikalla sopimassa töihin menosta, sitten kun olen kotiutunut. On ihan todella mukava päästä taas töihin. Vuosi on mennyt harvinaisen nopeasti ja on tullut opittua uutta sekä itsestä, että muista ihmisistä.

Tässä kaikki tällä kertaa, palataan! Alikersantti Hämäläinen kiittää ja kuittaa!

-Heidi

TJ ALLE SATA MUTTA KUKA NÄITÄ LASKEE?

Olen tovin viettänyt hiljaiseloa blogin osalta, joten nyt on aika palata kirjoittamaan kevään ja alkukesän kuulumisia. Mitään erityistä syytä ei tälle tauolle ole mutta osittain siihen on vaikuttanut kevään tiivis aikataulu ammunnan saralla. Armeijan puolella meillä alkaa olemaan AUK 2 ohitse ja seuraava kuukausi meneekin pääsääntöisesti urheillessa. Eilen tj- laskuri näytti, että jäljellä enää 100 aamua, joten viimeinen satanen lähti käyntiin ja osittain myös haikein mielin odotan syksyä.

ARMEIJASSA TAPAHTUNUTTA

Olen viimeeksi kirjoittanut joskus maaliskuun puolella, vaikka olemmekin olleet paljon urheilukomennuksella kevään aikana niin myös armeijan arkea on ollut tasaisesti pitkin kevättä. Huhtikuun alussa itselläni oli eriytyvän koulutuksen viikko, jolloin me taistelupelastajat olimme koko viikon kasarmilla ja meille koulutettiin taisteluensiapua. Olimme jo aiemmin saaneet jonkin verran aiheeseen koulutusta, joten aika paljon tuli vanhan kertaamista kurssin aikana. Omasta mielestä oli mielenkiintoinen viikko ja pystyin hiukan hyödyntämään siviilipuolen osaamistani kurssilla. Kurssilla meitä koulutti pari reserviläistä sekä lääkintämiehet osallistuivat myös meidän kouluttamiseen. Lopuksi sain henkilökohtaisesti hyvää palautetta kouluttajilta, etenkin asenne tekemiseen ja innostuneisuus tuli esille palautteessa.

Huhtikuun aikana meillä oli myös tiedusteluharjoitus3, johon en itse päässyt osallistumaan.

Huhtikuussa saapuivat uudet alokkaat (talvilajit). Talvilajien toisella palvelusviikolla pidimme alokkaille koulutuksia eri aiheista. Minä ja kaksi muuta pidimme koulutusta kertasingosta. Koulutuksen pitäminen oli todella mukavaa, oli kouluttajan kannalta kiva pitää koulutusta, josta koulutettavat olivat kiinnostuneita. Tietenkin haasteena on se, että saa koulutettua asian oikein ja siten, että koulutettavat osaavat sen sitten jatkossakin. Koulutuksesta jäi kyllä hyvä fiilis ja meillä oli hyvä porukka siinä, joten sekin edesauttoi koulutuksen onnistumisessa.

Kesäkuun ohjelmassa kilpailuja ja harjoituksia. Meillä oli myös AUK 2 kokeet, joita stressasin todella paljon. En ole hyvä lukemaan ja jotenkin se tieto ei vain tartu päähän. Pääsin kuitenkin kaikista kokeista läpi ja en mitenkään rimaa hipoen, joten ehkä olen vain tyytyväinen, vaikka toki olisin halunnut hieman parempaan pystyä. Erityisen iloinen olin tunnistuskokeesta, joka viimeeksi tuotti ongelmia ja nyt 31,5/35 ! Teoria kokeet meillä oli tiistaina ja keskiviikkona oli käytännön soveltat kokeet. Keskiviikon kokeissakin sattui todella hyvä partio ja pärjäsimmekin aika hyvin. Eriytyvän kokeesta olisin toivonut selviäväni hieman paremmin, tein ihan amatöörin ratkaisuja sekä ihan huolimattomuusvirheitä..

Kesäkuun alussa kävimme ampumassa pitkästä aikaa rynkyillä. Ensin kohdistettiin ja ammuttiin ATT, joka ei yllätys yllätys edelleenkään mennyt hyvin, kolme kertaa ammuin sen ja tulos oli aika ala-arvoista, lähdettävä vissiin harjoittelemaan kiväärillä ampumista . Tästä seuraavana päivänä ammuimme kaartin tasoammunnat ja muistin kyllä edellisestä kerrasta. että ei oikein sujunut silloin. Yritin kuitenkin olla positiivisella asenteella ja kappas 28/30, johon olin enemmän kuin tyytyväinen.

Heinäkuu tosiaan ollaan aika paljon urheilukomennuksella ja on meillä yksi reissu Urheilukoulun porukalla kajaaniin heinäkuun lopussa. Elokuussa tiedossa sitten ampumaharjoitus ja viimeisenä tiedusteluharjoitus 4

AMMUNTA

Ammunnan osalta on ollut tasapaksua tekemistä. Laukaisumäärät ovat kyllä kasvaneet, mutta tulokset vähän junnaa paikoillaan. Oli se vähän odotettavissa, nyt kun ampuu enemmän kuin normaalisti, niin tulosta ei heti näy. Olen kuitenkin tehnyt sen ratkaisun, että nyt ammutaan kun siihen on mahdollisuus, kyllä se tulosta tuottaa jossain vaiheessa. Voisin uskaltaa sanoa, että tekniikka alkaa olemaan hyvä ja nyt pitäisi saada vielä pää kuntoon. Kauden päätavoitteena edelleen EM kilpailut syyskuussa sekä Maailmancup Lahdessa elokuussa.

Kevään aikana treenaaminen on onnistunut hyvin ja itselläni ei ole ollut valittamista mistään. Olen saanut armeijasta riittävästi aikaa harjoitteluun. Fyysinen puoli on jäänyt vähemmlle ja tarkoituksena oli hieman yrittää edes lenkkeillä, mutta ei ole ollut motivaatiota. Salilla olen käynyt ja etenkin kun olemme Hennan kanssa samaa aikaa kasarmilla, niin käydään yhdessä urheilemassa.

Tulipas taas asiaa, yritän nyt loppu palveluksen ajan kirjoitella vähän säännöllisemmin. Saa laittaa kysymyksiä ja kommentteja 🙂

Testattiin ulkosali Hennan kanssa!

-Heidi

ENEMMÄN DUOO KU SOOLOO

”Sisko älä luovuta vielä Me ollaan vihdoin oikeella tiellä Matka on pitkä ja kivinen Mutta älä pelkää Mä otan sut vaikka reppuselkään Ja puolet sun huolistasi kannan Säkin tekisit mulle niin Älä luovuta vielä Älä anna uskoasi ihmisiin Vielä tulee muutokset murheisiin. Jottei kellään olis orpo olo Tarvis enemmän duoo ku sooloo” (Kuningasidea, Enemmän duoo ku sooloo)

Viikot kuusi ja seitsemän ovat takana päin, väsyneenä, mutta suhteellisen onnellisena vietän viikonloppuvapaita perheen parissa. Tämän tekstin alussa oleva pätkä kuningasidean kappaleesta sai merkityksen kahden kuluneen viikon aikana. Kuunneltiin tyttöjen kanssa iltavapailla musiikkia ja kyseinen kappale sattui soittolistalle, mietimme heti, että tässä meille osuva kappale. Välillä armeijassa tulee ”vaikeita” ja haastavia tilanteita, joista selviää juuri palvelustovereiden avulla, toki myös oma asenne ja tahto on tärkeässä roolissa. Olen äärimmäisen kiitollinen tupakavereista sekä muista palvelustovereista, joilta saan tukea, sekä vastaavasti pystyn tukemaan heitä. Kaikenkaikkiaan uskon vahvasti siihen, että toisten tuella selviää mistä vain. Olkoon kyseessä fyysinen tai henkinen rasitus, niin tupalaisten, joukkuelaisten ja ryhmän jäsenten tuella pääsee pitkälle. Armeijassa muutenkin mennään asenteella ”kaveria ei jätetä”. Tosin olen havainnut, ettei kaikki ole sillä asenteella, että kaveria autetaan ja ei jätetä missään tilanteessa.

viikko kuusi- perusharjoitus

Kuudes palvelusviikko alkoi ihan perinteiseen tapaan varusvaihdolla. Maanantaina oli edessä lähtö viikon mittaiseen perusharjoitukseen. Meillä urheilukoulussa perusharjoitus on viikon mittainen, kun muualla se suoritetaan ainakin käsitykseni mukaan kahdessa osassa. Päivä meni käytännössä tavaroita pakkaillessa ja odotellessa lähtöä. iltapäivästä haimme ryhmäkohtaisen varustuksen ja pääsimme lähtemään kohti majoituspaikkaa. Päästyämme kohteeseen aloitimme teltan pystytyksen, joka ei sujunut ihan niin näppärästi, johtuen hieman hankalasta kallioisesta maastosta. Saimme kuitenkin teltan pystyyn ja kaminan kasaan. Illalla oli vielä vartiointijärjestelyitä ja katsottiin perusjuttuja liittyen majoitusalueen vartiointiin ja puolustukseen.

Perusharjoitusviikko sisälsi kertausta jo tutuiksi tulleista käsikranaatista, kertasingosta, telamiinasta ja partion puolustuksesta sekä hyökkäyksestä. Pääsimme ampumaan partion hyökkäys ja puolustusammunnat paukkupatruunoilla sekä kovilla patruunoilla. Omalta osalta puolustusammunnat sujuivat hyvin, mutta tuo hyökkäys oli haastavaa.

Alkuviikosta oli vielä ns. polttotaistelurata, jossa harjoittelimme palavan ihmisen sammuttamista ja kulkemista tulen ”läpi”. Samana päivänä pääsimme testaamaan suojanaamarin tiiviyden, omani ei ainakaan vuotanut. Osa kävi testaamassa ilman naamaria, miltä se kyynelkaasu tuntuu, itse olin sen verran nössö, etten siihen hommaan lähtenyt. Keskiviikkona iltapäivästä oli talvilajien pitämä johtajakoulutusrata. Siellä oli erilaisia rasteja, joiden aihetta ei etukäteen kerrottu ja tarkoitus oli toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Luulen, että selvisin rasteista ihan hyvin, en ainakaan ihan hiljaiseksi tai lukkoon mennyt missään tilanteessa.

Torstaina pääsimme heittämään käsikranaattia, jonka lisäksi oli koulutusta esimerkiksi ensiavusta. Torstaina oli myös harjoituksen kohokohta, kun pääsimme saunaan ja peseytymään. Lisäksi oli venyttelyä ja kaiken kruunasi sotku- auto, josta pääsin itse täydentämään suklaa varastojani. Kaiken sen kylmyyden jälkeen sauna oli enemmän, kuin tervetullutta. Lisäksi torstai oli myös se päivä, jolloin meidän pakkiruokailut päättyivät ja siirryimme sissimuoniin. Ei kyllä mitään herkkua, mutta elossa ollaan.

Loppuviikko painoittui ampumaharjoituksiin. Ammuimme radalla ampumataitotestin, josta sain ihan yhtä huonon tuloksen kuin edellisellä kerralla. Kyllähän se harmitti, kun on kilpa- ampuja eikä osu kuitenkaan rynnäkkökiväärillä. ATT:n lisäksi ammuttiin pimeäammuntoja, sekä taisteluammunnat.

Sunnuntaina koitti paluu takaisin kasarmille, jota ennen marssimme noin 15 km mittaisen marssin. Onneksemme saimme jättää rinkat ja marssi suoritettiin taisteluvarustuksessa sekä pikkurepun kanssa. Marssi meni sinällään ihan hyvin, kunnes jalkoihini tuli kunnon rakkulat. Päkiöissä oli tuntunut jo perjantaista asti, mutta lopullisen silauksen sain marssilta. Marssi suoritettiin tottakai kumisaappaissa (tiedustelijan kengät) ja huomasin marssin jälkeen, ettei saappaissani ollut lainkaan pohjallisia. En tosin tiedä olisiko sekään pelastanut tilannetta.

loppuunveto

Viikko meni lopulta nopeasti, vaikka tiistaina tuntui, ettei se lopu ikinä. Täytyy myöntää, että kylmä tuli etenkin varpaille ja sormille, mutta eipä ainakaan satanut koko viikkoon ja varusteet pysyivät sukkia lukuunottamatta kuivina. Sain nukuttua teltassa kohtuullisen hyvin, eikä vartiovuorot olleet ongelma, kiitos hyvien unenlahjojen.

Rinkka painoi välillä yllättävän paljon ja oma heikkous marssin aikana ja ammuinnoissa vähän laski mielialaa. En esimerkiksi yksinkertaisesti pystynyt juoksemaan marssin viimeistä kilometriä, koska jalat olivat todella kipeät.

Hienoa oli kuitenkin oman ryhmäni tuki. Meillä oli koko harjoituksen ajan todella hyvä ryhmähenki ja autettiin toisiamme. Minulla ei ole mitään huonoa sanottavaa meidän ryhmän jätkistä. Meillä oli ehdottomasti asenne ”kaveria ei jätetä”. Meidän ryhmässä oli kahdeksan henkeä ja jos pitää miettiä kenen johdettavaksi haluaisin, niin kaikki seitsemän poikaa olisivat sellaisia henkilöitä. Oma käsitykseni hyvästä johtajasta on, että vaikka onkin joukon johtaja, niin myös tekee itse ja ajattelee oman joukon (partio, ryhmä, joukkue jne) etua, enemmän kuin omaansa. Tämä on tietenkin vain yksi hyvän johtajan ominaisuuksista. Oman ryhmän lisäksi olen kiitollinen meidän joukkuueen johtajasta sekä alikersantista!

viikko seitsemän

Oli hieno tunne olla taas kasarmilla ja päästä nukkumaan omaan punkkaan. Seitsemäs viikko oli vähän rennompi, johtuen edellisen viikon perusharjoituksesta. Meillä oli ma- ke aamupäivät urheiluvalmennusta ja iltapäivät sotilaskoulutusta. Maanantai alkoi yhteisellä palauttavalla harjoituksella, joka oli tällä kertaa tunnin mittainen sauvakävely.

 

Keskiviikkona jouduin myöntymään ja kävin veksin kautta hakemassa lisää rakkolaastareita ja sain yhden päivän vapautuksen marssi, taistelu ja liikuntakoulutuksesta. Tämä siis jalkojeni takia, vasen jalkani oli turvonnut nilkasta ja jalkaterästä sekä kävely oli sen verran haastavaa. Kova paikka oli mennä veksiin, mutta ehkä kuitenkin fiksumpaa, ettei tullut lisää ongelmia jalkojen suhteen. Iltapäivisin oli kertausta torstain tst- rataa varten.

Torstai meni kokonaan tst- radan suoritukseen. Kaikkia opittuja taistelijan perustaitoja mitattiin seitsemän eri rastin avulla. Yllättävää oli, että pieniä asioita unohtui vaikka kyseessä oli ihan tuttuja asioita, joita on koko p- kausi harjoiteltu. En tiedä yhtään monta pistettä sain, mutta ei se nyt huonosti mennyt. Perjantaista ei ole mitään kerrottavaa, päästiin lähtemään lomille hyvissä ajoin klo 13.20.

tulevaa

Ensi viikolla menemme pajulahteen, jossa meillä on valmennusleiri. Pääsemme tekemään lajiharjoittelua sekä harrastamaan muuta urheilua. Lisäksi itselläni on kuntotestit loppuviikosta.

P- kausi alkaa olemaan taputeltu ja kahden viikon päästä on edessä vala. Aika on mennyt nopeasti, mutta samalla tuntuu, että olemme olleet palveluksessa huomattavasti kauemmin. Olemme saaneet lyhyessä ajassa paljon tietoa ja koulutusta. On jopa hassua muistella miten oli ihan ”pihalla” vielä seitsemän viikkoa sitten, kun kaikki oli niin uutta ja erilaista. Vaikka välillä tuntuu vaikealta niin kyllä, viihdyn edelleen armeijassa, enkä ole katunut päätöstä ollenkaan. Tällä viikolla umpeutui myös 45 päivän raja, jolloin me naiset olisimme voineet keskeyttää koko homman. Itsellä se ei tosin ole ollut missään vaiheessa vaihtoehtona.

Tämä seitsemäs viikko oli viimeinen viikko, jolloin meidän tutuiksi tulleet alikersantit olivat meidän kanssa. Heillä on pian kotiutuminen edessä ja meille tulee uudet apukouluttajat. Hieman jopa haikea olo, alikersantit ovat kuitenkin olleet ne lähimmät ”esimiehet”, jotka ovat opastaneet meitä armeijan arjessa. Erityisesti oman joukkueen alikersanttia jään varmasti kaipaamaan. Teimmekin tyttöjen kanssa pienen muiston hänelle. Tästä mennään kuitenkin eteenpäin ja odotan innolla tulevaa. Pian meille selviää ketkä saavat viettää santiksessa vuoden ja ketkä lähtevät puolenvuoden jälkeen reserviin. Parin viikon päästä ollaan tässäkin asiassa hieman viisaampia.

Pahoittelut ehkä hieman sekavasta postauksesta. Asiaa kahden viikon ajalta olisi niin paljon, mutta puoliakaan ei muista. Tässä oli kuitenkin pääpiirteittäin kulununeiden parin viikon tapahtumat ja kuulumiset.

Viettäkää mukava viikonloppu!

-Heidi