ENEMMÄN DUOO KU SOOLOO

”Sisko älä luovuta vielä Me ollaan vihdoin oikeella tiellä Matka on pitkä ja kivinen Mutta älä pelkää Mä otan sut vaikka reppuselkään Ja puolet sun huolistasi kannan Säkin tekisit mulle niin Älä luovuta vielä Älä anna uskoasi ihmisiin Vielä tulee muutokset murheisiin. Jottei kellään olis orpo olo Tarvis enemmän duoo ku sooloo” (Kuningasidea, Enemmän duoo ku sooloo)

Viikot kuusi ja seitsemän ovat takana päin, väsyneenä, mutta suhteellisen onnellisena vietän viikonloppuvapaita perheen parissa. Tämän tekstin alussa oleva pätkä kuningasidean kappaleesta sai merkityksen kahden kuluneen viikon aikana. Kuunneltiin tyttöjen kanssa iltavapailla musiikkia ja kyseinen kappale sattui soittolistalle, mietimme heti, että tässä meille osuva kappale. Välillä armeijassa tulee ”vaikeita” ja haastavia tilanteita, joista selviää juuri palvelustovereiden avulla, toki myös oma asenne ja tahto on tärkeässä roolissa. Olen äärimmäisen kiitollinen tupakavereista sekä muista palvelustovereista, joilta saan tukea, sekä vastaavasti pystyn tukemaan heitä. Kaikenkaikkiaan uskon vahvasti siihen, että toisten tuella selviää mistä vain. Olkoon kyseessä fyysinen tai henkinen rasitus, niin tupalaisten, joukkuelaisten ja ryhmän jäsenten tuella pääsee pitkälle. Armeijassa muutenkin mennään asenteella ”kaveria ei jätetä”. Tosin olen havainnut, ettei kaikki ole sillä asenteella, että kaveria autetaan ja ei jätetä missään tilanteessa.

viikko kuusi- perusharjoitus

Kuudes palvelusviikko alkoi ihan perinteiseen tapaan varusvaihdolla. Maanantaina oli edessä lähtö viikon mittaiseen perusharjoitukseen. Meillä urheilukoulussa perusharjoitus on viikon mittainen, kun muualla se suoritetaan ainakin käsitykseni mukaan kahdessa osassa. Päivä meni käytännössä tavaroita pakkaillessa ja odotellessa lähtöä. iltapäivästä haimme ryhmäkohtaisen varustuksen ja pääsimme lähtemään kohti majoituspaikkaa. Päästyämme kohteeseen aloitimme teltan pystytyksen, joka ei sujunut ihan niin näppärästi, johtuen hieman hankalasta kallioisesta maastosta. Saimme kuitenkin teltan pystyyn ja kaminan kasaan. Illalla oli vielä vartiointijärjestelyitä ja katsottiin perusjuttuja liittyen majoitusalueen vartiointiin ja puolustukseen.

Perusharjoitusviikko sisälsi kertausta jo tutuiksi tulleista käsikranaatista, kertasingosta, telamiinasta ja partion puolustuksesta sekä hyökkäyksestä. Pääsimme ampumaan partion hyökkäys ja puolustusammunnat paukkupatruunoilla sekä kovilla patruunoilla. Omalta osalta puolustusammunnat sujuivat hyvin, mutta tuo hyökkäys oli haastavaa.

Alkuviikosta oli vielä ns. polttotaistelurata, jossa harjoittelimme palavan ihmisen sammuttamista ja kulkemista tulen ”läpi”. Samana päivänä pääsimme testaamaan suojanaamarin tiiviyden, omani ei ainakaan vuotanut. Osa kävi testaamassa ilman naamaria, miltä se kyynelkaasu tuntuu, itse olin sen verran nössö, etten siihen hommaan lähtenyt. Keskiviikkona iltapäivästä oli talvilajien pitämä johtajakoulutusrata. Siellä oli erilaisia rasteja, joiden aihetta ei etukäteen kerrottu ja tarkoitus oli toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Luulen, että selvisin rasteista ihan hyvin, en ainakaan ihan hiljaiseksi tai lukkoon mennyt missään tilanteessa.

Torstaina pääsimme heittämään käsikranaattia, jonka lisäksi oli koulutusta esimerkiksi ensiavusta. Torstaina oli myös harjoituksen kohokohta, kun pääsimme saunaan ja peseytymään. Lisäksi oli venyttelyä ja kaiken kruunasi sotku- auto, josta pääsin itse täydentämään suklaa varastojani. Kaiken sen kylmyyden jälkeen sauna oli enemmän, kuin tervetullutta. Lisäksi torstai oli myös se päivä, jolloin meidän pakkiruokailut päättyivät ja siirryimme sissimuoniin. Ei kyllä mitään herkkua, mutta elossa ollaan.

Loppuviikko painoittui ampumaharjoituksiin. Ammuimme radalla ampumataitotestin, josta sain ihan yhtä huonon tuloksen kuin edellisellä kerralla. Kyllähän se harmitti, kun on kilpa- ampuja eikä osu kuitenkaan rynnäkkökiväärillä. ATT:n lisäksi ammuttiin pimeäammuntoja, sekä taisteluammunnat.

Sunnuntaina koitti paluu takaisin kasarmille, jota ennen marssimme noin 15 km mittaisen marssin. Onneksemme saimme jättää rinkat ja marssi suoritettiin taisteluvarustuksessa sekä pikkurepun kanssa. Marssi meni sinällään ihan hyvin, kunnes jalkoihini tuli kunnon rakkulat. Päkiöissä oli tuntunut jo perjantaista asti, mutta lopullisen silauksen sain marssilta. Marssi suoritettiin tottakai kumisaappaissa (tiedustelijan kengät) ja huomasin marssin jälkeen, ettei saappaissani ollut lainkaan pohjallisia. En tosin tiedä olisiko sekään pelastanut tilannetta.

loppuunveto

Viikko meni lopulta nopeasti, vaikka tiistaina tuntui, ettei se lopu ikinä. Täytyy myöntää, että kylmä tuli etenkin varpaille ja sormille, mutta eipä ainakaan satanut koko viikkoon ja varusteet pysyivät sukkia lukuunottamatta kuivina. Sain nukuttua teltassa kohtuullisen hyvin, eikä vartiovuorot olleet ongelma, kiitos hyvien unenlahjojen.

Rinkka painoi välillä yllättävän paljon ja oma heikkous marssin aikana ja ammuinnoissa vähän laski mielialaa. En esimerkiksi yksinkertaisesti pystynyt juoksemaan marssin viimeistä kilometriä, koska jalat olivat todella kipeät.

Hienoa oli kuitenkin oman ryhmäni tuki. Meillä oli koko harjoituksen ajan todella hyvä ryhmähenki ja autettiin toisiamme. Minulla ei ole mitään huonoa sanottavaa meidän ryhmän jätkistä. Meillä oli ehdottomasti asenne ”kaveria ei jätetä”. Meidän ryhmässä oli kahdeksan henkeä ja jos pitää miettiä kenen johdettavaksi haluaisin, niin kaikki seitsemän poikaa olisivat sellaisia henkilöitä. Oma käsitykseni hyvästä johtajasta on, että vaikka onkin joukon johtaja, niin myös tekee itse ja ajattelee oman joukon (partio, ryhmä, joukkue jne) etua, enemmän kuin omaansa. Tämä on tietenkin vain yksi hyvän johtajan ominaisuuksista. Oman ryhmän lisäksi olen kiitollinen meidän joukkuueen johtajasta sekä alikersantista!

viikko seitsemän

Oli hieno tunne olla taas kasarmilla ja päästä nukkumaan omaan punkkaan. Seitsemäs viikko oli vähän rennompi, johtuen edellisen viikon perusharjoituksesta. Meillä oli ma- ke aamupäivät urheiluvalmennusta ja iltapäivät sotilaskoulutusta. Maanantai alkoi yhteisellä palauttavalla harjoituksella, joka oli tällä kertaa tunnin mittainen sauvakävely.

 

Keskiviikkona jouduin myöntymään ja kävin veksin kautta hakemassa lisää rakkolaastareita ja sain yhden päivän vapautuksen marssi, taistelu ja liikuntakoulutuksesta. Tämä siis jalkojeni takia, vasen jalkani oli turvonnut nilkasta ja jalkaterästä sekä kävely oli sen verran haastavaa. Kova paikka oli mennä veksiin, mutta ehkä kuitenkin fiksumpaa, ettei tullut lisää ongelmia jalkojen suhteen. Iltapäivisin oli kertausta torstain tst- rataa varten.

Torstai meni kokonaan tst- radan suoritukseen. Kaikkia opittuja taistelijan perustaitoja mitattiin seitsemän eri rastin avulla. Yllättävää oli, että pieniä asioita unohtui vaikka kyseessä oli ihan tuttuja asioita, joita on koko p- kausi harjoiteltu. En tiedä yhtään monta pistettä sain, mutta ei se nyt huonosti mennyt. Perjantaista ei ole mitään kerrottavaa, päästiin lähtemään lomille hyvissä ajoin klo 13.20.

tulevaa

Ensi viikolla menemme pajulahteen, jossa meillä on valmennusleiri. Pääsemme tekemään lajiharjoittelua sekä harrastamaan muuta urheilua. Lisäksi itselläni on kuntotestit loppuviikosta.

P- kausi alkaa olemaan taputeltu ja kahden viikon päästä on edessä vala. Aika on mennyt nopeasti, mutta samalla tuntuu, että olemme olleet palveluksessa huomattavasti kauemmin. Olemme saaneet lyhyessä ajassa paljon tietoa ja koulutusta. On jopa hassua muistella miten oli ihan ”pihalla” vielä seitsemän viikkoa sitten, kun kaikki oli niin uutta ja erilaista. Vaikka välillä tuntuu vaikealta niin kyllä, viihdyn edelleen armeijassa, enkä ole katunut päätöstä ollenkaan. Tällä viikolla umpeutui myös 45 päivän raja, jolloin me naiset olisimme voineet keskeyttää koko homman. Itsellä se ei tosin ole ollut missään vaiheessa vaihtoehtona.

Tämä seitsemäs viikko oli viimeinen viikko, jolloin meidän tutuiksi tulleet alikersantit olivat meidän kanssa. Heillä on pian kotiutuminen edessä ja meille tulee uudet apukouluttajat. Hieman jopa haikea olo, alikersantit ovat kuitenkin olleet ne lähimmät ”esimiehet”, jotka ovat opastaneet meitä armeijan arjessa. Erityisesti oman joukkueen alikersanttia jään varmasti kaipaamaan. Teimmekin tyttöjen kanssa pienen muiston hänelle. Tästä mennään kuitenkin eteenpäin ja odotan innolla tulevaa. Pian meille selviää ketkä saavat viettää santiksessa vuoden ja ketkä lähtevät puolenvuoden jälkeen reserviin. Parin viikon päästä ollaan tässäkin asiassa hieman viisaampia.

Pahoittelut ehkä hieman sekavasta postauksesta. Asiaa kahden viikon ajalta olisi niin paljon, mutta puoliakaan ei muista. Tässä oli kuitenkin pääpiirteittäin kulununeiden parin viikon tapahtumat ja kuulumiset.

Viettäkää mukava viikonloppu!

-Heidi

MAJOITUSHARJOITUS

3.viikko

Palasin sunnuntaina santahaminaan jo heti kuuden jälkeen, että kerkesin hyvin laitella punkan kuntoon ja syödä vielä iltapalan yksikössä. Maanantaina herätys oli tuttuun tapaan kuudelta. Alkuviikosta meillä oli sulkeisharjoitus, jossa käytiin läpi aseotteita. Henkilökohtaisesti tykkään sulkeisista ja aika kuluu nopeasti. Maanantaina oli ainut miinus se, että räntää tuli taivaan täydeltä ja ensimmäisten 45 minuutin jälkeen sormet olivat aivan jäässä. Maanantain aikana oli myös oppitunteja ja laitoimme taisteluliivin kuntoon.

Tiistaina alkoi taistelukoulutus, johon sisältyi yksittäisen taistelijan etenemisen harjoittelua ja partion toimintaa (hyökkäys, eteneminen ja puolustus). Illalla oli vuorossa rinkan pakkaaminen.

majohajo

Keskiviikkona meillä alkoi majoitusharjoitus, joka oli yhden yön mittainen harjoitus lähimaastossa. Lähdimme aamusta rinkat selässä kohti majoittumis paikkaa. Ensimmäisenä suoritimme niin sanotun totuttelumarssin. Loppupäivästä meille oli järjestetty rastikoulutusta, jonka aikana saimme tietoa majoittumiseen liittyvistä asioista. Harjoittelimme esimerkiksi teltan pystytystä, kamiinan käyttöä jne. Meidän ryhmä sai sissiteltan kasaan ajassa 4min 43 sek. Lounas ja päivällinen syötiin luonnollisesti maastossa. Illalla sovimme omat lähivartiovuorot ja painuimme telttaan klo 22. Oma vartiovuoroni oli onneksi jo heti alkuun klo23-00, joten sain lopulta nukuttua ihan hyvät, reilun viiden tunnin unet. Itselläni on sen verran hyvät unen lahjat, että ei vaikuttanut nukkumiseen tuo telttamajoitus. Oikeastaan oli kiva nukkua teltassa monen vuoden tauon jälkeen. Todella moni on ollut sairaana näiden ensimmäisten viikkojen aikana, luulin jo itse selvinneeni ilman flunssaa mutta toisin kävi. Kurkku oli kipeänä keskiviikko aamusta alkaen ja torstaina olikin jo nuhaa ja yskää.

Torstaina meillä oli herätys 5:45 ja laitoimme teltan kassaan, jonka jälkeen oli aamupalan vuoro. Loppupäivä meni vielä ulkona, ensin ampumaradalla ja sen jälkeen rastikoulutuksia. Oma olo ei ollut mikään mukavin ja yritin buranan voimalla jaksaa päivän läpi. Erityisen pahalta tuntui rasti, jossa kerrattiin alkuviikosta opittuja yksittäisen taistelijan ja partion etenemistä, hyökkäystä ja puolustusta. Kasarmilel palattiin viiden aikoihin, jonka jälkeen söimme päivällisen. Päivällisen jälkeen oli vuorossa aseen huolto ja muiden varusteiden purkaminen.

Kokonaisuudessaan tykkäsin majoitusharjoituksesta ja sen sisällöstä, ylimääräistä aikaa ei jäänyt ja tuli opittua paljon uutta. Miinuksena tämä edelleen aika huonolta tuntuva olotila.

Perjantaina oloni oli entistä kurjempi. Itselläni aamupäivä meni optikolla muutaman muun alokkaan kanssa. Muilla oli sillä aikaa palauttavaa liikuntaa. Näiden lisäksi meillä oli normi siisteyspalvelu ja muuta yleistä ennen lomille pääsyä. Pääsimme jo kahden jälkeen lähtemään viikonloppuvapaiden viettoon.

Tähän asti armeija on ollut aika lailla juuri sitä mitä olin ajatellut. Vaikeaa on ollut lähinnä se, että en voi ymmärtää miten joka aamu joku on myöhässä vaikka meillä on runsaasti aikaa aamuisin. Oma kuntotaso myös mietityttää aika ajoin. Välillä tuntee itsensä niin heikoksi muiden joukossa.  Ensi viikolla meillä on valmennuskurssi, jonka aikana suoritamme myös kuntotestit. En tosin tiedä kannattaako minun juosta cooperia tämän taudin vuoksi. Haluaisin kovasti suorittaa kuntotestit pois alta, toisaalta en haluaisi vaarantaa omaa terveyttä ja pahmmissa tapauksessa saada jälkitautia, mikä taas aiheuttaisi ongelmia seuraavilla viikoilla, kun sotiaskoulutus taas jatkuu.

Nähtäväksi jää mitene selviän ensi viikosta. Tällä hetkellä makoilen taas omassa punkassa. Kurkku on edelleen älyttömän kipeä ja hengittäminen raskasta. Lisäksi leposykkeet huitelevat 100 tienoilla, normaalin leposykkeeni ollessa reilu 50. Palataan asiaan ensi viikon lopulla.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikile! 🙂

-Heidi

Viimeinen viikko siviilissä

viimeisiä viedään

Tämä kulunut viikko on mennyt lopulta aika nopeasti. Maanantaina heräsin viimeiseen työvuorooni hyvillä mielin. Olin jo tovin odottanut tuota viimeistä työpäivää. Yllätyin kuitenkin miten haikea olo oli, kun hyvästelin tutut työkaverit vuoden ajaksi. Lupasin käydä heitä jossain välissä moikkaamassa. Sain työkavereilta paljon tsemppausta mikä kyllä piristi mieltä. Muuten tämä viikko on mennyt lepäillessä ja näin niitä kavereita keitä en ole hetkeen nähnyt.

Olin suunnitellut vielä käyväni ampumassa ja vähän kuntoilemassa, no en käynyt ampumassa ja kuntoilua tuli lähinnä säbätreeineistä tiistaina ja torstaina sekä kolmesta säbä pelistä lauantaina. Onhan sitä siinäkin.

Olin yrittänyt järjestää tälle viikolle tekemistä niin paljon, etten kerkeä hirveästi armeijaa miettimään. Onnistuin siinä ihan kiitettävästi. Nyt on viimeiset hetket siviilissä käsillä. Tämä sunnuntai on mennyt perheen parissa. Olen viettänyt aikaa siskojen ja mieheni kanssa, sekä kävimme porukalla vanhempieni luona. On ollut mukava nähdä miten innoissaan isäni on tästä minun tulevasta armeija vuodesta.

Tuskailin tuossa päivällä, että otanko aseen jo mukaan huomenna ja lopulta päädyin siihen, että otan sen jo nyt mukaan. Tosiaan olen pakannut kassin ja haulikon valmiiksi ja nyt vain nukkumaan, jos jännitykseltä kykenen :D. Huomenna iskä vie minut aamulla kouvolaan, josta lähdemme Sonjan kanssa kohti paratiisisaarta. Tästä tulee kyllä varmasti ihan huippu hyvä vuosi! Ekat lomat koittavat sitten kahden viikon päästä. En tosin vietä lomia kotona, vaan suuntaan kisakallioon, jossa meillä on maajoukkueen kuntotestit sekä vuoden parhaiden palkitsemis gaala. Kotiin seuraavan kerran kolmen viikon kuluttua.

 

Ps. Toivon, että kerkeän kirjoittamaan viimeistään kahden viikon kuluttua. Wish me luck!

 

-Heidi