TJ347

Kuulumiset

Taas on viikko kulunut ja siihen on mahtunut vaikka ja mitä. Tässä postauksessa kerron ensimmäisen viikon kuulumiset täältä armeijan ”harmaista”. Otsikko on hämäävä, enhän minä vielä tiedä kauan tulen täällä palvelemaan, mutta oletuksena on, että haluan olla täällä vuoden ja tehdä parhaani. Haluan antaa myös itsestäni kaiken ja katsotaan mihin se suorituskyky oikeasti riittää. Tämä ensimmäinen viikko ei ole ollut yhtä juhlaa mutta ei sen sitä kuulukkaan olla, me ollaan armeijassa, eikä missään lepokodissa. Suurimmaksi osaksi olen viihtynyt ja odotan mielenkiinnolla tulevia viikkoja.

Ensimmäinen viikko

Tässä vähän meidän ensimmäisestä viikosta. Tultiin sonjan kanssa ajoissa Santahaminaan niin kuin moni muukin ja kaikki naiset oli täällä hyvissä ajoin. Meitä oli aloittaessa kuusi ja nyt jäljellä viisi. Tähän väliin sanottava, että meillä sujuu keskenään oikein kivasti ja ollaan hyvin tutustuttu toisiimme tässä viikon aikana.

 

Kävimme ensimmäisenä päivänä hakemassa julmetun määrän varusteita ja laitoimme tavarat kykyjemme mukaan ei niin suureen kaappiin. Alussa meillä oli myös perus rokotuksia ja muuta yleistä. Nyt kun tarkemmin miettii, niin en edes muista mitä kaikkea näiden päivien aikana on tapahtunut. Meillä oli alkuviikon ajan koko päivän toimintaa ja päivän jälkeen uni maistuu erittäin hyvin. Herätykset eivät ole pahoja ja eipä minua haittaa vaikka käsketään tekemään asioita, eikä voi oman mielen mukaan sooloilla. On kuitenkin muistettava, että ajatus aivojen jättämisestä kotia ei ole oikein hyvä. Kyllä täälläkin pitää itse ajatella ja käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä. Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi, vaikka kyllä aina on nälkä kun syömään mennään. 😀

Eniten ehkä päänvaivaa on tuottanut se, kun itse yrittää tehdä parhaansa ja olla ajoissa sekä totella annettuja määräyksiä, niin aina löytyy niitä kenelle se ei ole niin helppoa. Olemme lähes päivittäin erinäisistä syistä palanneet muodosta takaisin sisälle viettämään minuuttia uudelleen. Tämähän on tietty ymmärrettävää alussa ja kai ne aikamääreet alkaa pikkuhiljaa iskostumaan kaikkien päähän.

Ensimmäinen viikko on siis käytännössä mennyt opetellessa, kuinka täällä toimitaan. Sulkeisharjoituksia on ollut ja aseenkäsittelyä, sotilaan perustaitoja ja erilaisten palvelujen kuten terveydenhuollon esittelyä.

Eilen meillä oli omaisten päivä, jolloin perheet pääsivät käymään täällä vähän katsomassa, että miten menee ja millaisessa paikassa sitä nyt palvellaan, joko viisi ja puoli kuukautta tai 11,5 kuukautta. Minua kävi katsomassa mieheni, vanhempani ja kaksi siskoa. Oli mukava nähdä miten iskä oli..voisiko sanoa, jopa liikuttunut.

 

 

 

 

 

 

 

Tälläistä tällä kertaa. Palataan taas kun kerkeän seuraavan kerran kirjoittelemaan. Meillä on ainakin toistaiseksi iltalomat, joten nyt on iltaisinkin aikaa vähän esimerkiksi soittaa kotiin ja käydä lenkillä tms. Tämähän ei varmasti helpommaksi muutu, että ei muuta kuin sisulla eteenpäin. Huumoria päiviin mukaan niin eiköhän täältä selviä.

-Heidi

 

Viimeinen viikko siviilissä

viimeisiä viedään

Tämä kulunut viikko on mennyt lopulta aika nopeasti. Maanantaina heräsin viimeiseen työvuorooni hyvillä mielin. Olin jo tovin odottanut tuota viimeistä työpäivää. Yllätyin kuitenkin miten haikea olo oli, kun hyvästelin tutut työkaverit vuoden ajaksi. Lupasin käydä heitä jossain välissä moikkaamassa. Sain työkavereilta paljon tsemppausta mikä kyllä piristi mieltä. Muuten tämä viikko on mennyt lepäillessä ja näin niitä kavereita keitä en ole hetkeen nähnyt.

Olin suunnitellut vielä käyväni ampumassa ja vähän kuntoilemassa, no en käynyt ampumassa ja kuntoilua tuli lähinnä säbätreeineistä tiistaina ja torstaina sekä kolmesta säbä pelistä lauantaina. Onhan sitä siinäkin.

Olin yrittänyt järjestää tälle viikolle tekemistä niin paljon, etten kerkeä hirveästi armeijaa miettimään. Onnistuin siinä ihan kiitettävästi. Nyt on viimeiset hetket siviilissä käsillä. Tämä sunnuntai on mennyt perheen parissa. Olen viettänyt aikaa siskojen ja mieheni kanssa, sekä kävimme porukalla vanhempieni luona. On ollut mukava nähdä miten innoissaan isäni on tästä minun tulevasta armeija vuodesta.

Tuskailin tuossa päivällä, että otanko aseen jo mukaan huomenna ja lopulta päädyin siihen, että otan sen jo nyt mukaan. Tosiaan olen pakannut kassin ja haulikon valmiiksi ja nyt vain nukkumaan, jos jännitykseltä kykenen :D. Huomenna iskä vie minut aamulla kouvolaan, josta lähdemme Sonjan kanssa kohti paratiisisaarta. Tästä tulee kyllä varmasti ihan huippu hyvä vuosi! Ekat lomat koittavat sitten kahden viikon päästä. En tosin vietä lomia kotona, vaan suuntaan kisakallioon, jossa meillä on maajoukkueen kuntotestit sekä vuoden parhaiden palkitsemis gaala. Kotiin seuraavan kerran kolmen viikon kuluttua.

 

Ps. Toivon, että kerkeän kirjoittamaan viimeistään kahden viikon kuluttua. Wish me luck!

 

-Heidi

 

Aamuja aamujen perään

siviilissä 17 aamua jäljellä

Viime postauksesta on kulunut tovi ja ajattelin taas vähän kirjoittaa kuulumisia. Stressi on hieman helpottanut ja vireystila on huomattavasti parempi, kun saa nukuttua öisin hyvin. Tää tyttö se laskee aamuja palveluksen alkamiseen ja toiset aamuja sen loppumiseen. Olen muuten kuullut harvinaisen vähän niitä kuuluisia ”aamuja” toivotuksia. 😀 Mitä minulle nyt sitten kuuluu?

Muistan todella hyvin kun urheilukoulun valinnat tulivat ja ajattelin, että tässähän on ihan kamalasti aikaa. Tämä aika on kuitenkin kulunut yllättävän nopeasti ja nyt jäljellä vaivaiset pari viikkoa ennen todellissuuden iskeytymistä päin naamaa. Tässä ajassa olen kerennyt panikoimaan, jännittämään, stessaantumaan ja no… olen ollut myös innoissani tästä tulevasta muutoksesta. On huvittavaa, miten olen alkanut jännittämään armeijan alkua. Olenhan kuitenkin kerennyt valmistautumaan niin fyysisesto kuin henkisestikin tulevaan muutokseen. Omasta mielestäni olen aika hyvin ottanut asioista selvää ja kuullut käytännössä pelkkää hyvää siitä, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Olen kuntoillut ja siten koittanut olla mahdollisimman ”valmis”.  Eihän sitä tosin voi tietää millaista se minulle tulee olemaan. Toisaalta on turha murehtia etukäteen ja uskon, että kun 15. päivä ensi kuuta astun santahaminan porteista sisään ja olen avoimin mielin, niin kaikki sujuu lopulta hyvin.

Olin yhteyksissä ensin yhteen tyttöön kuka lähtee myös nyt Santahaminaan ja sitten tehtiin meille ampuja tytöille valmiiksi whatsapp ryhmä. Tämä ehkä hieman lievitti minun jännitystä. On vähän hassua, että vaikka meillä lajina kaikilla ammunta niin en oikeastaan tunne ketään näistä neljästä muusta ampuja tytöstä. Ollaan me jossain yhteydessä tavattu, mutta tuskin on muutamaa sanaakaan vaihdettu keskenään.

Päivät ja viikot kuluu tasaisesti töitä tehdessä. Alkava viikonloppu menee jälleen työn merkeissä ja ensi viikko onkin sitten viimeinen kokonainen työviikko. Työpäiviä jäljellä ENÄÄ tasan seitsemän. Sitten pidän viikon lomaa ennen palvelukseen astumista.

Tarkoituksena olisi vähän rentoutua, käydä ampumassa ja nähdä muutamaa kaveria, joita en ole nähnyt pitkään aikaan. Ja tietenkin vietän aikaa perheen kanssa. Töiden lisäksi olen käynyt salilla ja vihdoin alkoi salibandy. On ollu tosi kiva taas päästä vähän pelailemaan. Juokseminen on muuten huomattavasti kivempaa silloin, kun on pallo minkä perässä juosta!

 

 

 

 

 

 

Mukavaa viikonloppua ja ottakaahan rennosti, jos vain voitte. Tää labra-täti viettää viikonlopun töissä. 🙂