KAUAN ODOTETTU KOULUTUSHAARAKOE

Muutama viikko on kerennyt vierähtää edellisestä postauksesta. Ei ole ollut oikein aikaa kirjoittaa. Joululoman jälkeen palasin kasarmille uudeksivuodeksi, jolloin meillä haulikkoampujilla ja osalla muusta porukasta oli virka-apu vuoro. Onneksi ei tullut meidän virka-apu osastolle käyttöä ja saatiin olla ihan rauhassa kassulla. Pari päivää oltiin tosiaan aika pienellä porukalla, me aukkilaiset pidettiin koulutuksia toisille tutuista aiheista kuten aseen käsittelystä. Vähän se oli turhauttavaa, kun sitä on niin paljon tehty ja ns koulutettavilla ei ollut mikään paras mahdollinen motivaatio. Hommasta kuitenkin selvittiin kunnialla. Näiden meidän pitämien koulutusten lisäksi oli vielä ihan kouluttajien pitämiä koulutuksia vuoden ekan viikon aikana.

Ruotuväki kävi jututtamassa meitä harjoituksen aikana.
Oikealla kaartin jääkäri Alanko

Seuraavalla viikolla oltiinkin jännän äärellä, kun meillä oli ensimmäinen tiedusteluharjoitus, jonka päätteeksi vielä suurin osa suoritti koulutuahaarakokeen eli Havu kokeen.

Tiedusteluharjoitus oli kiva ja verrattuna peruaharjoitukseen, ei tuntunut ollenkaan niin pitkälle ja kylmälle. Tällä kertaa oli itselläkin talvikumpparit, joissa huovat sisällä, ei päässyt mun tunnetusti herkät varpaat palelemaan. Ensimmäinen yö ei tosin ollut mikään mukava elämys. Ensin taisteltiin teltan pystytyksen kanssa, sissiteltan kepit (puut) oli yllättävän haastavat saada jäiseen maahan. Lopulta olimme niinkin nokkelia, että keitimme trangialla vettä ja sulatimme maata, jotta saatiin kiilat hakattua maahan. Vastoinkäymiset eivät päättyneet vielä tähän. Päivän aika alkoi sataa lunta ja yön aikana puista tippuva lumi suli teltan päälle ja tottakai se vesi tuli telttaan sisään, meillä suorastaan satoi teltan sisällä. Samoin vettä tuli myös teltan liepeiden alta. Ensimmäinen yö oli siis varsin kostea ja heräilin jatkuvasti siihe, että naamalle tippuu vettä. Herätessä sai huomata pipon olevan ihan litimärkä, samoin makuupussin. Voitiin odottaa kylmää loppu harjoitusta. Keskiviikkona alkoikin vuorostaan pakastaa ja illalla saatiin pystyttää jäätynyttä telttaa :D. Makuupussin sain vaihdettua yhden talvilajilaisen kanssa, joten loppu harjoituksen ajan oli sentään lämmin ja kuiva makuupussi.

Harjoituksen pääpainona oli tähystysasemien perustaminen ja niissä toimiminen, mielenkiintoista hommaa ja ei nukuttu joka yö teltassa vaan päästiin muihin paikkoihin. Osa porukastahan nukkui ne kaksi telttayötä poteroissa ja hyvin tuntuivat pärjäävän, itse valitsin tällä kertaa kuitenkin teltan ja kaminan lämmön.

Koko viikon odotetuin asia oli havu koe, josta emme tienneet etukäteen juurikaan mitään. Pelkkiä tornareita (tornari =huhupuhetta) kaikesta mahdollisesta, lähinnä meitä oli peloteltu havu kokeen rasituksen määrästä. Oltiin aika varmoja, että havu alkaa joskus yöllä mutta ei. Havu alkoi varsin rauhallisesti kultaiselta kotikasarmilta. Ensin meidät jaettiin partioihin ja minulla kävi tuuri, kun ei ihan menty aakkosjärjestyksessä. Samana päivänä olin saanut kuulla siitä miten eräät, jotka olettivat olevansa kanssani samassa partiossa, ilmoittivat että me mennää sit nopeasti ja Hämäläisen on parempi pysyä perässä eikä taukoja pidetä. Päivän aikana kerätty pelko ja ahdistus tulevaan katosi, kun kuulin oman partioni.

Partioiden jaon jälkeen oli turvallisuusohjeita yms ja saatiin virvet matkaan, joilla tarvittaessa saimme yhteyden johtajaan. Koko homma alkoi suunnistamisella, jossa oli 12rastia ja jokaisella rastilla oli jokin kirjain tai kirjaimia. Menimme hakemaan rastit pareittain, jolloin säästimme vähän aikaa, näin teki moni muukin. Lopuksi piti selvittää mitä kirjaimista saadaan muodostettua. Keksimme sanan lopulta ja pääsimme jatkamaan, saimme kartan ja pääsimme nousemaan kuorma-autojen kyytiin, matka kohti sipoonkorpea alkoi. (olimme myös aika varmoja, että havu on hälvälässä mutta ei)

Sipoonkorvessa meidät laitettiin matkaan sen ajan perusteella miten olimme suunnistamisessa pärjänneet. Pääsimme lähtemään muistaakseni seitsemänsinä matkaan.

Ekalle rastille sipoonkorvessa mentäessä meno tuntui todella raskaalle. Mäkiä oli paljon ja lumi ei ainakaan helpottanut kulkemista pimeässä metsässä. Lisäksi mun tasapaino petti mut ja olin jatkuvasti nenälläni. Kuljimme aika pitkälti kahden muun partion kanssa ekalle rastille. Ensimmäisen rastin jälkeen meno vähän helpottui ja pidettiin ruokatauko, koska kaikilla oli energiat aika vähissä. Maasto ei kyllä pahemmin muuttunut ja saatiin tosissaan painaa menemään.

Matka taittui ja vireystila oli itselläni aika hyvä ja samoin mieliala. Välillä mentiin aika kovaa vauhtia ja yritin parhaani mukaan pysyä äijien matkassa. Itse olen tottunut valvomaan, joten ei sen suhteen ollut ongelmia. Rasteja tuli rastien perään ja niiden aikana mitattiin opetettuja asioita. Ikävä kyllä, jotenkin oltiin aika jumissa kaikilla rasteilla ja pisteet jäivät aika matalaksi. Viimeisten rastien joukossa oli yksinkertaisesti sellainen rasti, jossa piti laittaa patterit paikoilleen ja siinäkin meni hävettävän paljon aikaa. Itsellä myös meni pieleen kun piti näyttää kartalta missä ollaan, hankalaa se oli kun ei ollut viimeiseen pariin tuntiin nähnyt karttaa :D.

Yö meni nopeasti ja me pidettiin vain nopeita 5-10 minuutin taukoja. Aamun valjetessa alkoi jokaisesta jo huomaamaan väsymyksen. Itsellä vaikeudet alkoivat siinä aamu kymmenen jälkeen, jolloin oltiin valvottu 28 tuntia ja 14 tuntia kävelty pitkin metsiä. Tosin loppumatka saatiin käyttää teitä, mikä aluksi nopeutti meitä hieman. Meillä ei ollut mitään tietoa milloin homma olisi ohi, tosin olimme koko ajan menossa kohti laajasaloa ja siitä Santahaminaan.

Klo 11 aamupäivällä mulla alkoi olla todella vaikeaa. Rakkulat olivat ilmestyneet tuttuun tapaan päkiöihin ja kävely sattui todella paljon. En suosittele kumisaappaita asfaltilla kävelyyn. Lisäksi rinkka oli vähä huonosti säädetty ja kaikki paino pysyi kuin liimattu hartioillani. Askel oli todella lyhyt ja kävelin jatkuvasti reilu kymmenen metriä muuta partiota jäljessä. Olin tosin saavuttanut tilan, jossa tuijotin vain alaviistoon ja keskityin täysin vain jalkojeni liikuttamiseen vuorotellen.

Päästyämme Laajasaloon meidät otti kiinni yksi toinen partio ja jatkoimme heidän kanssaan kohti santahaminan porttia. Eräs toisen partion jäsen tarjoitui kantamaan mun rynkkyä, jotta pääsisin vähän kovemmin eteenpäin. Olin todella yllättynyt ja kiitollinen siitä pienestä avusta mitä sain ja matkamme taittui hieman nopeammin. Lopulta pääsimme Santahaminaan ja ampumaradalle, jossa oli jälleen yksi rasti, siitä saimme ohjeet mennä yksikön etupihalle ja mielessä oli vain ajatus, että nytkö tämä loppuu, kello oli siinä kahden pintaan iltapäivällä.

Päästyämme yksikön eteen, odottelimme hetken, jonka jälkeen meillä aukkilaisilla oli käskynanto rasti. Puolet meni ihan ohi, oli vain niin loppu. Olin jo loppumatkasta kerennyt muutaman kyyneleen vierittää, ei edes sen takia, että olisi itellä ollut niin paha tilanne vaan se ärsytti ja harmitti, että hidasti muiden matkaa. Käskynannon jälkeen meidän luutnantti ilmoitti, että havu jatkuu.. Suunta olisi kissalampi, jonne oli matkaa n. 4km, siinä vaiheessa alkoi usko loppumaan. Meidät ohjattiin yksikön sivu ovelle, josta saisimme vesitäydennystä. Siellä meitä odotti meidän vmtl taistelijat, jotka ilmoittivat havun olevan OHI! Se tunne oli ihan omaa luokkaansa, itkuhan siinä pääsi, kaikki se stressi purkaantui, samalla olin niin ylpeä partion jäsenistä ja itsestäni, me oltiin selvitty siitä. Kokemus oli rankka, mutta silti todella mahtava. Toisten tuki ja se, että sitä kaveria ei jätetty oli ihan huikeaa. Vaikka mulla oli lopussa haasteita niin meidän partio tsemppasi ja päästiin maaliin asti. En ihan heti lähtisi uudelleen mutta näköjään sitä jaksaa vaikka väsyttää kuinka. Tiesin jo lähtiessä, että mulle tulee olemaan rankka kokemus, fyysinen kunto kun ei ole mitään parasta luokkaa. Omaa mieltä helpotti se, että tuo havu oli rankka lähes kaikille. Jopa ne ketkä olivat kaiken aikaa sanoneet, ettei siinä mitään rankkaa ole, kunhan vaan kävellään, olivat nyt hieman toista mieltä.

Lopulta olimme toiseksi nopein partio ja saimme hyvät aika pisteet, se ei tosin meidän sijoitusta pelastanut, kun ne rastit eivät menneet ihan putkeen. Illalla meillä oli vielä tunnistuskoe(jota en muuten päässyt läpi) ja muutama muu koe. Lopuksi menimme vielä ulos ja saimme koulutushaaramerkit, joita kannamme ylpeinä loppu palveluksen ajan. Nukkumaan päästiin siinä kymmenen aikaa illalla, valvottuja tunteja tuli n. 42.

Sunnuntaina päästiin aamupäivällä lomille. Itse painelin Sipooseen treenaamaan ja tiistaina oli lähtö malagan leirille ja kisaan. Kirjoittelen malagan reissusta myöhemmin. Tällä viikolla mennään vaihteeksi metsään.

Hyvää alkanutta viikkoa!

-Heidi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.