PÄRJÄÄNKÖ SITTENKÄÄN?

kuulumisia

Pari viikkoa on kulunut todella nopeasti. Välillä tuntuu, ettei aika kulu mihinkään ja vielä on viisi viikkoa siihen, kun arki muuttuu aikalailla toisenlaiseksi. Olen edelleen hyvillä fiiliksellä lähdössä palvelukseen ja juuri siksi aika tuntuu menevän erityisen hitaasti. Pari viikkoa sitten sain oman kilpailukauden päätökseen. Kulunut kausi oli jälleen pitkä ja siihen mahtui niin huonoja, kuin hyviäkin fiiliksiä. Iso kiitos valmentajalle ja perheelle, jotka ovat tukeneet valtasti ja auttaneet niiden huonojenkin hetkien jaksamisessa. Pääsin osallistumaan kahteen maailmancuppiin ja kotimaan kilpailuja tuli kuusi, joista voitin viisi. Kotimaassa sijoituksellisesti  pärjäsin hyvin ja voitin suomen rankingin. Tulostaso kuitenkin jäi matalaksi, joten ensi kaudellejää parannettavaa.

Kauden viimenen kilpailu Lahdessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Edellisessä postauksessa kerroin odottavani palvelukseenastumismääräystä, joka tuli nopeasti Kouvolan ”kutsunta” reissun jälkeen. Tuo Kouvolassa käyminen oli kyllä jotenkin aivan turha reissu mutta minkäs teet, kun käsky kävi. Koko hommaan meni aikaa noin 15 minuuttia. Nyt voikin ottaa rennosti vielä nämä viimeiset viisi viikkoa ja nauttia normaali arjesta. Vai voiko sittenkään?

Stressiä..

Olen aina ollut kova suunnittelemaan ja stressaamaan kaikesta mahdollisesta. Viimeiset reilu kaksi viikkoa unen laatu on ollut heikkoa ja sen kyllä tuntee. Yleensä minulla ei nukkumisen kanssa ole ongelmaa. Unet ovat levottomia ja aika armeija aiheisia. Pieni epäilys omasta jaksamisesta, lähinnä fyysisestä on herännyt. Olisi helpompaa lähteä ”normi” armeijaan, jossa todellakin on kaiken kuntoista porukkaa. Nyt minulla on käsitys, että olen astumassa palvelukseen 78 urheilijan kanssa, joista suurella osalla peruskunto on huippuluokkaa. Voinhan tietenkin olla myös väärässä ja oma kuntotasoni on aika keskivertoinen. Tässähän kyllä kerkeää vielä kuntoilla tovin ennen H-hetkeä. Jottei homma kävisi liian helpoksi ja kivaksi, niin onhan se selvää kun stressi iskee, niin vastustuskyky heikkenee. Tällä hetkellä taistelen flunssan kanssa ja toivon sen menevän ohi yhtä nopeasti kuin se alkoikin.

Tämän fyysisen puolen lisäksi olen pienessä päässäni miettinyt, kuinka tulen toimeen muiden kanssa. Yleensä olen tullut elämässä toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Olenhan hommanut kaksi ammattia, joissa työskentely muiden ihmisten kanssa on välttämätöntä. Ei kaikista voi tulla ystäviä eikä edes kavereita, mutta toimeen täytyy tulla. Ehkä tämäkin pelko on aivan turhaa.. On myös aivan älytöntä stressata etukäteen tälläistä asiaa, kyllä kaikki selviää aikanaa. Voi olla, että tapani sanoa asioita, sen enempää ajattelematta saattaa aiheuttaa ongelmia. Joskus voisi ajatella ennen kuin avaa suunsa. Jos siellä armeijassa oppisi hieman hillitsemään itseään 😀

liikunnan merkitys

Tämän kaiken turhan panikoimisen keskellä olen yrittänyt taas jaksaa aktivoitua kuntoilemaan. Se on varmaa, että sitä vain jaksaa tätä arkea paremmin, kun vähän viitsii liikkua. Huonon nukkumisen takia treenaaminen on ollut haastavaa, lähinnä se lähteminen salille tai lenkille vaatii suurta ponnistelua. Lopulta kun itsensä saa liikkeelle olo on mitä parhain ja se unikin tuntuu tulevan paremmin. Nyt menoa hidastaa tämä alkanut flunssa. Onneksi meillä alkaa salibandy treenit torstaina, pääsee pitkästä aikaa pelailemaan naisten kanssa.

Tämä on vasta toinen vuosi kun pelaan säbää ja yllätyin viime vuonna miten tykkäsin siitä. En normaalisti alkaisi harrastamaan mitään joukkuelajia. Olen yllättäen tykännyt pelata joukkueessa ja se oman joukkueen puolesta ”taistelu” on tuonut tietyn mielenkiinnon tuohon hommaan. Yksilöurheilijana on välillä tosi kiva olla osa porukkaa ja se, että tarvitsee muita siihen, että voi itse olla hyvä. Tosin kun kyse on joukkueesta, jossa on reilu kymmenen naista, niin kyllä sitä draamaa on riittänyt.

Tuo edellinen kommenttini on juuri sellainen, josta joku ja yleensä nainen saattaisi vetää herneen nenään. Tämän perustan omaan kokemukseeni siitä, että miehet yksinkertaisesti eivät käytä energiaa ja aikaa sellaisen turhan draaman ja muun luomiseen. Myöskään sitä  kuuluisaa paskan puhumista ei ole tai se on vähäisempää. Naiset tuppaavat suurentelemaan asioita ja pienestä asiasta saadaan aikaan valtava ongelma. Ei pitäisi tehdä asioista vaikeampia, kuin ne oikeasti ovatkaan. Tässä minulla on opeteltavaa, ettei liikaa suunnittele ja mieti asioita, pitäisi jättää kokonaan turha pohtiminen pois ja antaa vain mennä. Voisi jopa yllättyä ja huomata, ettei elämä ole niin vakavaa!

Oikein mukavaa loppuviikkoa!

-Heidi

 

 

HAKEMINEN NAISTEN VAPAAEHTOISEEN ASEPALVELUKSEEN

Viikko on vierähtänyt edellisestä postauksesta ja tähän väliin kirjoittelen itse hakuprosessista ja siitä miten se minun kohdallani meni. Voisi sanoa, että omalla kohdalla kaikki ei mennyt ihan putkeen. Hakeminen ei ole mitenkään monimutkaista vaikkakin hieman joudutaan olemaan oma- aloitteisia tämän asian suhteen verrattuna miehiin, jotka ovat pääsääntöisesti velvoitettuja palveluksen suorittamaan.

vuosi 2017

Vuonna 2017 hain ensimmäisen kerran urheilukouluun. Otin selvää hakuprosessista vuoden 2016 lopulla, jolloin vierailin ahkeraan puolustusvoimien nettisivuilla etsien tietoa naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Tarvittavat tiedot ja lomakkeet löytyivätkin helposti. Täytynee myöntää, että tulostin ja täytin lomakkeita useaan otteeseen ennen kuin ne päätyivät aluetoimistolle.

Naisten tulee täyttää lomakkeet ja toimittaa ne aluetoimistoon. Itse asuin tuolloin vielä Kuopiossa, joten minun aluetoimistoni oli Pohjois- Savon aluetoimisto, joka sijaitsee Kuopion keskustassa. Kävin henkilökohtaisesti aluetoimistolta vielä varmistamassa, että olin löytänyt ja täyttänyt oikeat lomakkeet. Seuraava hoidettava asia oli varata lääkäriaika ja käydä tarkistuttamassa tereveydentila. Lääkäriajan sain Kuopiosta helposti ja kävinkin parin viikon sisään lääkärin juttusilla. Eipä tuo Kuopion lääkäri pahemmin tutkinut, kyseli vain peruskysymyksiä ja laittoi paperiin merkkinnän A ja allekirjoituksen. Poistuin tyytyväisenä ja toimitin paperit aluetoimistoon, josta he lähettivät ne eteenpäin Santahaminaan. Tässä oli kaikki mitä Kuopion päässä minun täytyi tehdä. Jäin odottelemaan kutsua valintakokeisiin/testeihin, joiden tiesin olevan kesäkuun lopulla. Haku urheilukouluun loppui 1.6.2017 ja sain kutsun testeihin pari viikkoa hakuajan päätyttyä. En hirveästi stressannut tulevista testeistä enkä myöskään tehnyt mitään aktiivista kohentaakseni kuntoani.

Testipäivä koitti ja suuntasin Santahaminaan. Olin tapani mukaisesti ajoissa jo ennen yhdeksää paikalla. (testeistä lisää myöhempänä) Testien jälkeen oli vuorossa parin kuukauden odottaminen tuloksien suhteen. Muistan vieläkin kuin eilisen kuinka suru, pettymys ja jonkinlainen kiukku valtasi minut, kun en tullut valituksi. Meitä oli n. 170 hakijaa ja 74 pääsi, joten aika moni muukin koki saman kohtalon. Kauaa ei auttanut murehtia sillä tulokset tulivat torstaina ja sunnuntaina minulla oli SM- kilpailut. Yllätykseksi ammunta kulki kuin unelma niissä kisoissa. Olin myös hetken sitä mieltä etten aio enää hakea uudestaan mutta toisin kävi.

2017 tein kerran viikossa 10 km lenkin. Lisänä repussa 10kg
vuosi 2018

Päätös hakea uudelleen urheilukouluun syntyi 2017 vuoden syksyn aikana. Olihan armeijan käyminen ollut todella pitkään haaveissa ja tiedän että minua olisi alkanut kaduttaa, ellen olisi hakenut uudelleen. Aloitin jälleen samojen lomakkeiden täyttämisen . Tällä kertaa en kiirehtinyt koska kuopion aluetoimistolta oli sanottu ettei minun papereilla ole kiire koska haen ainoastaan urheilukouluun. Kävin terveydentilan arvioinnissa Luumäellä ja kappas, täällä olikin aivan erilainen menettelytapa. Toisin kuin viime kerralla Kuopiossa, täällä kävin ensin hoitajan luona, joka tarkisti kuuloni, pituuteni, painoni jne. Vasta tämän jälkeen kävin lääkärin juttusilla. Toimitin paperit alutoimistoon (tällä kertaa Kaakkois- Suomen aluetoimisto Kouvolassa) maaliskuun puolenvälin tienoilla. Hyvin nopeasti minulle selvisi, että myös minun olisi pitänyt paperit toimittaa ennen 1.3.2018. Tämä johti siihen, että muiden naisten mennessä huhtikuun aikana ns. kutsuntoihin, minä menin vasta elokuussa saatuani jo tiedon pääsystäni urheilukouluun. Tämä ei sinällään aiheuttanut hankaluuksia, vain yhden ylimääräisen reissun Kouvolaan. Tarkoitus oli, että olisin saanut palvelukseenastumismääräyksen samalla reissulla, mutta ilmeni teknisiä ongelmia, joten odottelen sitä nyt saapuvaksi postitse.

valintakokeet 2017 ja 2018

Lyhyesti hieman urheilukoulun valintakokeista. Kävin ensimmäisen kerran valintakokeissa kesäkuussa 2017. Saavuttuani santahaminaan suunnistin ”hyvällä suuntavaistolla ja kartanlukutaidoilla” tiedustelukomppaniaan ja siellä tapasin muita testeihin tulevia. Meidät ohjattiin auditorioon, jossa saimme infoa tulevista testeistä. Aloitimme testit perinteisesti nimenhuudolla.

Virallisesti testit alkoivat ns kirjallisella osuudella. Teimme kirjalliset testit kahdessa osassa, joiden välissä kävimme lounaalla. Kirjallinen osuus sisälsi psykologiset tesit sekä erilaisia matemaattisia ja loogisia pättelytestejä. Käsitttääkseni ”normi” intissä nämä tehdään P- kauden aikana. Eli teimme siis P1 ja P2 kokeet. Näiden kokeiden lomassa kävimme jokainen yksitellen haastattelussa, jossa kyseltiin ihan perusjuttuja.

Kirjallisten suoritusten jälkeen suuntasimme suorittamaan fyysisiä testejä. Aluksi mitattiin paino ja rasvaprosentti. Tämän jälkeen vuorossa oli jalkojen voimantuottoa mittaava ponnistustesti, joka oli minulle teknisesti haastava, kun en ollut sitä aiemmin kokeillut. Seuraavaksi oli ketteryysrata, jonka tarkoituksena on mitata ketteryyttä, kehonhallintaa ja koordinaatiokykyä. Viimeisenä  PIIP testi eli sukkulajuoksu. AIVAN KAMALAA! En ollut ennen edes kuullut koko PIIP testistä mutta hyvin nopeasti selvisi, etten ollut siinä kovin hyvä. Testissä juostaan 20 metrin matkaa edestakaisin kiihtyvällä nopeudella. Aloitusvauhti on 8,5km/h ja minuutin välein vauhti nousee 0,5km/h. Pääsin lähtemään santahaminasta kotiin heti kun testit oli tehny, siinä noin klo 15. Kuten tiedämme kuntoni oli siis todella huono ja tuolloin sain kielteisen päätöksen pääsystäni urheilukouluun.

Tänä vuonna tiesin mitä odottaa, joten osasin jo valmistautua koitokseen. Olin treenannut talven ja kevään aikana peruskuntoa ja kestävyyttä, joten olin aika luottavainen siihen, että ainakin paremmin menee kuin edellisellä kerralla. Minun ei kuitenkaan täytynyt tehdä noita Psykologisia enää uudellleen, vaan menin suorittamaan ainostaan fyysiset testit. Saavuin santahaminaan vasta puolenpäivän aikoihin. Odottelin tunnin verran ja sen jälkeen pääsin taas juoksemaan tuota jo suosikiksi tullutta PIIP testiä. Vaikka kuntoni olikin parempi kuin viime vuonna, niin silti putosin jo aika aikaisessa vaiheessa. No tein kuitenkin parhaani ja siitä täytyy olla iloinen miten hienosti pojat kannustivat minua antamaan kaikkeni. Testeistä lähdin kotiin ristiriitaisin tuntein. Tiesin, että taas on odotettava melkein kaksi kuukautta tuloksia.

ps.

Asenne ratkaisee! Tärkeintä on antaa kaikkensa ja tehdä parhaansa niin ei jää jossiteltavaa. Mukavaa loppuviikkoa! 🙂 Pistäkää kommenttia.

Ohessa muutama linkki puolusvoimien sivuille.

https://varusmies.fi/naisten-vapaaehtoinen-asepalvelus

https://puolustusvoimat.fi/etusivu

https://varusmies.fi/erikoisjoukot

 

KUKA, MITÄ, MIKSI?

Kaikki uusi on aluksi vaikeaa

Tässä ensimäisessä julkaisussa kerron hieman itsestäni sekä miksi päätin aloittaa blogin kirjoittamisen. En vielä tiedä kuinka hyvin tai huonosti osaan ilmaista itseäni kirjoittamalla mutta sehän selviää kun vain aloittaa! Eiköhän mennä suoraan asiaan..

kuka

Olen Heidi ja kotoisin pieneltä paikkakunnalta nimeltään Luumäki. Luumäki sijaitsee Etelä- Karjalassa ja olen asunut siellä lähes koko ikäni. Kävin välissä pyörähtämässä ensin Lappeenrannassa ja sen jälkeen olen asunut Kuopiossa kaksi vuotta opintojen takia. Muistan aina sanoneeni, etten koskaan jää tuonne pieneen ”tuppukylään” mutta niin minä löysin itseni Luumältä, tähän on tosin ollut vaikuttamassa moni asia.

Työskentelen bioanalyytikkona Etelä- Karjalan keskussairaalasta , valmistuin nykyiseen ammattiini reilu vuosi sitten ja kyllä tykkään työstäni ainakin toistaiseksi 🙂 Päivätyön lisäksi olen urheilija tai ainakin yritän kovasti olla. Lajini on ammunta, jota olenkin jo tovin kerennyt harrastaa. Ensin vain hupi mielessä ja myöhemmin siitä tuli enemmän kuin harrastus (jos voisin niin olisin täysipäiväinen urheilija).

World Cup, USA

Ammunnan olen aloittanut 2009 ja totisempaa tästä tuli 2012, jolloin pääsin edustamaan ensimäisen kerran suomea ulkomaille. Siitä lähtien olen viettänyt vuosi vuodelta enemmän aikaa ulkomailla leireillä ja kisoissa, lisänä tietysti kotimaan leirit ja kilpailut.  Jäljelle jäävän vapaa- ajan vietän kuntosalilla ja pelaan salibandya Luumäen omassa harrastejoukkueessa Luftissa. Perheen kanssa pyrin viettämään aikaa mahdollisimman paljon.

Miksi aloitin blogin Kirjoittamisen

Noh ajatus tuli ensin lähinnä mieheltäni ja olen toki tätä itsekkin pohtinut. Myös kaverini kannustivat ainakin koittamaan, tämä on hyvä tapa taltioida seuraavan vuoden tapahtumia, joita voi sitten jälkikäteen muistella tämän blogin avulla. Eräs kaverini kysyi ”tykkäätkö kirjoittaa” noh tuohon en osaa sanoa juuta enkä jaata, aika vähän on tullut rustailtua muuta kuin päiväkirjaa joskus nuorempana. Katsotaan kuinka tämä tästä lähtee sujumaan.

Blogini aihe tulee varmasti rajaamaan lukijoita. Tulen pitämään tämän blogin lähes kokonaan armeija aiheisena. Kyllä. Olen tosiaan lähdössä armeijaan. Hain jo viime vuonna urheilukouluun Santahaminaan Kaartin Jääkärirykmenttiin, mutta silloin kuntoni oli sen verran heikko,että en tullut valituksi. (Kirjoitan erillisen postauksen tuosta hakemisesta ja valintakokeista).

Saapumiseräni on IV/18 ja astun palvelukseen 15.10.2018. Syyt miksi haluan yrittää ja opetella blogin pitämistä ovat se, että en ole löytänyt ”intti aiheista” blogia joka olisi ns urheilijan näkökulmasta ja vielä URHK olleelta henkilöltä. Itse siis olen kovasti lukenut muiden armeijan käyneiden naisten blogeja etsien vähän vinkkejä kuinka tehdä siitä vuodesta, jonka todennäköisesti armeijan vihreissä vietän mahdollisimman hyvä ja antoisa. Toinen syy on se, että pystyn hyvin taltioimaan kokemukseni ja tuntemukseni tänne ja tulla lukemaan niitä sitten myöhemmin sekä antaa muille armeijaan lähteville jotain luettavaa ja uutta, ehkä jopa hieman uutta näkökulmaa.

Kiva jos jaksoit lukea! Saa laittaa kommenttia ja ehdottaa jotain aiheitta mistä kirjoittaa. Somesta minut löytää lähinnä instagramin puolelta –> @heidisofia4