KUKA, MITÄ, MIKSI?

Kaikki uusi on aluksi vaikeaa

Tässä ensimäisessä julkaisussa kerron hieman itsestäni sekä miksi päätin aloittaa blogin kirjoittamisen. En vielä tiedä kuinka hyvin tai huonosti osaan ilmaista itseäni kirjoittamalla mutta sehän selviää kun vain aloittaa! Eiköhän mennä suoraan asiaan..

kuka

Olen Heidi ja kotoisin pieneltä paikkakunnalta nimeltään Luumäki. Luumäki sijaitsee Etelä- Karjalassa ja olen asunut siellä lähes koko ikäni. Kävin välissä pyörähtämässä ensin Lappeenrannassa ja sen jälkeen olen asunut Kuopiossa kaksi vuotta opintojen takia. Muistan aina sanoneeni, etten koskaan jää tuonne pieneen ”tuppukylään” mutta niin minä löysin itseni Luumältä, tähän on tosin ollut vaikuttamassa moni asia.

Työskentelen bioanalyytikkona Etelä- Karjalan keskussairaalasta , valmistuin nykyiseen ammattiini reilu vuosi sitten ja kyllä tykkään työstäni ainakin toistaiseksi 🙂 Päivätyön lisäksi olen urheilija tai ainakin yritän kovasti olla. Lajini on ammunta, jota olenkin jo tovin kerennyt harrastaa. Ensin vain hupi mielessä ja myöhemmin siitä tuli enemmän kuin harrastus (jos voisin niin olisin täysipäiväinen urheilija).

World Cup, USA

Ammunnan olen aloittanut 2009 ja totisempaa tästä tuli 2012, jolloin pääsin edustamaan ensimäisen kerran suomea ulkomaille. Siitä lähtien olen viettänyt vuosi vuodelta enemmän aikaa ulkomailla leireillä ja kisoissa, lisänä tietysti kotimaan leirit ja kilpailut.  Jäljelle jäävän vapaa- ajan vietän kuntosalilla ja pelaan salibandya Luumäen omassa harrastejoukkueessa Luftissa. Perheen kanssa pyrin viettämään aikaa mahdollisimman paljon.

Miksi aloitin blogin Kirjoittamisen

Noh ajatus tuli ensin lähinnä mieheltäni ja olen toki tätä itsekkin pohtinut. Myös kaverini kannustivat ainakin koittamaan, tämä on hyvä tapa taltioida seuraavan vuoden tapahtumia, joita voi sitten jälkikäteen muistella tämän blogin avulla. Eräs kaverini kysyi ”tykkäätkö kirjoittaa” noh tuohon en osaa sanoa juuta enkä jaata, aika vähän on tullut rustailtua muuta kuin päiväkirjaa joskus nuorempana. Katsotaan kuinka tämä tästä lähtee sujumaan.

Blogini aihe tulee varmasti rajaamaan lukijoita. Tulen pitämään tämän blogin lähes kokonaan armeija aiheisena. Kyllä. Olen tosiaan lähdössä armeijaan. Hain jo viime vuonna urheilukouluun Santahaminaan Kaartin Jääkärirykmenttiin, mutta silloin kuntoni oli sen verran heikko,että en tullut valituksi. (Kirjoitan erillisen postauksen tuosta hakemisesta ja valintakokeista).

Saapumiseräni on IV/18 ja astun palvelukseen 15.10.2018. Syyt miksi haluan yrittää ja opetella blogin pitämistä ovat se, että en ole löytänyt ”intti aiheista” blogia joka olisi ns urheilijan näkökulmasta ja vielä URHK olleelta henkilöltä. Itse siis olen kovasti lukenut muiden armeijan käyneiden naisten blogeja etsien vähän vinkkejä kuinka tehdä siitä vuodesta, jonka todennäköisesti armeijan vihreissä vietän mahdollisimman hyvä ja antoisa. Toinen syy on se, että pystyn hyvin taltioimaan kokemukseni ja tuntemukseni tänne ja tulla lukemaan niitä sitten myöhemmin sekä antaa muille armeijaan lähteville jotain luettavaa ja uutta, ehkä jopa hieman uutta näkökulmaa.

Kiva jos jaksoit lukea! Saa laittaa kommenttia ja ehdottaa jotain aiheitta mistä kirjoittaa. Somesta minut löytää lähinnä instagramin puolelta –> @heidisofia4

 

URHEILUA SUOMESSA JA ULKOMAILLA

VALMENNUSLEIRI 3

Valmennusleiri 3 meillä oli Pajulahdessa totuttuun tapaan. Itse sain tulla suoraan kotoa maanantaina pajulahteen, eikä tarvinnut koukata santahaminan kautta. Kauhea määrä tavaraa mukana starttasin auton maanantai aamupäivä ja olinkin hyvissä ajoin pajulahdessa. Maanantain ohjelmaan kuului majoittuminen ja lihaskunto treeni. Käytiin ihan ensin syömässä ja sitten odoteltiin huoneita, jotka jäivät saamatta ja suuntasimme treenin pariin. Treenistä oli odotettavissa suhteellisen hapokas setti johtuen edellisistä kokemuksista meidän luutnantin pitämistä treeneistä :D. Odotukset kyllä täyttyivät ja ei siinä, on kiva treenata silleen, että tietää tehneensä ja itse tykkään kun on joku kuka vähän pistää tekemään vaikka miten tuntuisi pahalta. 2,5 tuntia me vedettiin ja voin kertoa että seuraavana päivänä jalat oli sen verran jumissa, että tiesi tehneensä.

Tiistai meni vaivalloisesti kävellen ja käytiin hiihtämässä aamupäivällä. Olin ehkä aluksi vähän huonolla asenteella hiihtämiseen.. Edellisestä hiihto kerrasta oli kerennyt vierähtää 12 vuotta ja muistot olivat aika huonoja. Vielä tuolloin tiistaina hiihto oli aika vastenmielistä ja yritin perinteisellä tyylillä mennä eteenpäin. Sain lopulta hiihdettyä 11 kilometriä. Iltapäivästä mentiin Orimattilaan lajiharjoittelun pariin. Päästiin tietty aluksi tekemään vähän lumitöitä, niin sai hyvät alkulämmöt päälle. Ammunta kulki oikeastaan ihan hyvin.

Keskiviikko aamupäivä taas hiihdettiin ja olin vaihtanut perinteisen sukset vapaan suksiin ja huomattavasti helpompaa oli mennä luistelutyylillä. Taas tuli hiihdettyä n. 11 km ja tällä kertaa tuli sellainen tunne, että hiihto onkin ihan kivaa hommaa, voi olla että ostan vielä omat sukset ensi talvea varten. Iltapäivällä taas Orimattilaan ampumaan.

Itselläni Pajulahden osuus olikin oikeastaan siinä ja lähdin keskiviikko-torstai välisenä yönä ajelemaan lentokentälle ja sieltä suuntasin Kyprokselle vuoden toiseen kilpailuun.

KYPROS GP

Kyprokselle saavuttiin torstaina iltapäivästä ja se päivä meni kyllä täysin matkustaessa ja illalla käytiin nopeasti syömässä ja sitten kunnon yöunet siihen päälle. Seuraavat kolme päivää treenattiin Nikosiassa, koska Larnakassa oli menossa jo trapin kilpailu eikä päästy sinne harjoittelemaan. Treenit meni hyvin kaikkina kolmena päivänä ja oli aika luottavainen olo kisaa ajatellen. Maanantain viralliset harjoitukset meni ihan samalla tavalla kuin aiempien päivien harjoitukset. Ainut miinus puoli oli sää, ensimmäiset kaksi päivää satoi vettä ja tietysti oli aika viileää.

Kisa ei sitten lähtenyt ihan odotetulla tavalla käyntiin ja jouduin tosissaan tsemppaamaan seuraaviin sarjoihin. Ensimmäisen päivän tulos ei mieltä lämmittänyt ja tekeminen oli todella haastavaa. Toinen päivä olikin sitten täysin vastakohta. Ammunta tuntui helpolle ja ammuin täysin omalla tasolla. Lopullinen tulos oli 108/125 ja sijoitus 17.

Torstaina ammuin vielä parikilpailun oman valmentajani kanssa ja se on kyllä aina yhtä mukavaa. Saatiin peruskilpailussa ihan ok tulos, mie ammuin 68/75 ja timppa 72/75 yhteensä 140/150 ja mentiin sillä helposti finaaliin. Finaalissa ei sitten ihan lähtenyt ja lopullinen sijoitus 5. Ei se tietysti kovin huono, kun pareja oli kuitenkin 28.

Reissusta jäi ihan hyvä fiilis ja usko siihen, että tulevaisuudessa pystyn ampumaan hyviä tuloksia on parantunut. Tästä jatketaan harjoituksia!

Viikonloppuna käytiin juhlimassa rakkaan pikkusiskoni synttäreitä ja sunnuntaina palasin sonjan kyydillä Santahaminaan. Sunnuntai iltana hieman jännitin tulevia valintoja, vaikka olin aika varma että reserviupseerikussi ei kutsu meikäläistä.

Niinhän siinä kävi, että jatkan aliupseerikurssi 2 merkeissä. Osa aliupseerikurssilaisista ylennettiin oppilaskorpraaleiksi ja meistä naisista minut ja Henna. Olin ehkä hieman yllättynyt tästä.

Myös toiveeni jatkosta meni niin kuin olin toivonut ja nyt minusta tulee taistelupelastaja. Hieman kyllä mietityttää olenko liian heikko siihen hommaan mutta mennään päivä kerrallaan ja positiivisella asenteella. Toisaalta uskon, että jotain pientä hyötyä siviilipuolen terveysalan koulutuksesta saattaa olla ja siksi tuo taistelupelastaja tuntui kaikista vaihtoehdoista parhaimmalta.

Hyvillä mielin tähän viikkoon! Kiva kun on alkanut päivät olemaan vähän pidempiä ja aurinkokin ilmestyy välillä sekä selviä kevään merkkejä on ilmassa 🙂

Ps. Jos olet kesälajien urheilija niin vielä on kolme päivää aikaa hakea puolustusvoimien urheilukouluun !https://varusmies.fi/erikoisjoukot/urheilukoulu

Huom myös naiset! Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakevien paperit pitää olla aluetoimistossa 1.3 mennessä! https://varusmies.fi/naisten-vapaaehtoinen-asepalvelus

Oikein aurinkoista viikkoa kaikille.

-Heidi

KOLMEN VIIKON KUULUMISET

Aikaa on taas vierähtänyt edellisestä postauksesta muutama viikko. Edellisessä postauksessa mainitsinkin Espanian treeni/kilpailu reissusta. Tuon reissun jälkeen oli ampumaharjoituksen vuoro, jonka jälkeen normaali kasarmi viikko. Tammikuu oli sellainen kuukausi, joka sisälsi tiedusteluharjoituksen ja ampumaharjoituksen ja odotin kuukauden olevan suhteellisen rankka ja energiaa vievä. Oikeastaan ajatus joulukuussa oli se, että kunhan tammikuusta selvitään, niin sitten taas hieman helpottaa. Tällä hetkellä elmä armeijassa tuntuu vaihteesi suhteellisen helpolta, eikä ole ollut suurempia fyysisiä ponnisteluja. Henkisellä puolella ei olekkaan ollut niin ruusuista. Haasteita on tuonut tämä minun tulinen luonne. Joskus olisi osattava vain olla hiljaa, vaikka miten noiden nuorempien kanssaeläjien käytös ottaisi hermoon. Ei se paljon minun sana paina, jos halutaan käyttäytyä miten sattuu. Ymmärrän toki, ettei täällä osaa pojista kiinnosta tämä arki täällä eikä pienet asiat kuten tupien siivoaminen, sängyn petaaminen ja muodossa hiljaa oleminen, mutta koska täällä koko porukka kärsii, jos osa porukasta ei osaa käyttäytyä, niin se saa minut aina välillä mainitsemaan asiasta. Menohan on mennyt tälläiseksi pikkuhiljaa sen jälkeen, kun alikersanttimme poistuivat reserviin. Saimme kyllä yhteisesti em. asioista palautetta viime viikolla ja ainakin toistaiseksi meno on hieman muuttunut omasta mielestäni parempaan suuntaan. On minulla itselläkin päiviä, jolloin se kuuluisa itsekuri ei ole mitään parasta luokkaa, mutta pääsääntöisesti olen yrittänyt elää asiallisesti ja sääntöjen mukaan.

MALAGA

Vuoden ensimmäinen ammunta leiri oli tänäkin vuonna Malagassa, jossa mukana oli B- maajoukkue ja lisäksi kaksi A- maajoukkueen jätkää. Leiri meni suhteellisen kivasti, vaikka laukaisumäärä jäi todella pieneksi. Pääsin kuitenkin hieman paremmin totuttelemaan uuteen aseeseen ja ammuntakin kulki kohtalaisen hyvin. Oli muutenkin mukava olla lerillä juuri tuolla porukalla. Leirin päätteksi oli vielä Malaga GP, joka omalta osaltani meni kohtalaisesti. Sivusin omaa ennätystäni peruskilpailussa ja lähdin finaaliin toisena. Finaali ei lähtenyt kulkemaan millään ja lopulta putosin ensimmäisenä, jääden kilpailun kuudenneksi. Uskoisin, että kaudesta tulee vielä hyvä ja innolla odotan seuraavaa kunnon leiriä, joka onkin reilun viikon päästä kyproksella. Tällä reissulla pääsin tai jouduin ekaa kertaa ajamaan autoa ulkomailla, eikä se ollut ollenkaan niin kamala kokemus, kuin olin ajatellut. Leirin jälkeen palasin suoraan kasarmille.

AMPUMAHARJOITUS 1

Ampumaharjoitukseen lähdettiin suoraan Malagan reissun jälkeen. Maanantai iltana pakkasin jälleen rinkan täyteen ja seuraavana aamuna klo 04:00 starttasimme Aaltosen kanssa kohti Pahkajärveä. Muut olivat menneet jo maanantaina ja me pääsimme suoraan aamupalalle ja siitä itse harjoituksen pariin. AH:sta jäi hyvä fiilis, vaikka olin hirveästi ”pelännyt” sen fyysistä suorittamista. Nykyään pelkkä ajatus juoksemisesta metsässä aiheuttaa tuskaa. Tuntuu, että happi loppuu jo ennen suoritusta. Lopulta selvisin taas kaikesta ja oli jopa ihan kivaa. Ensimmäisenä päivänä tuntui, ettei kunto taas riitä, mutta yllätykseksi ammunnan vetäjäkin anoi, että voidaan ottaa hieman rauhallisemmin. Toinen ja kolmas päivä olivatkin jo paljon helpompia. Pääsin pitkästä aikaa olemaan partionjohtajana, mikä oli todella hyvä sillä edellinen kerta oli joskus P-kaudella. AH oli siitä erilainen harjoitus, että odoteltiin paljon. Itse suoritus kesti kerraallaan n. 15-20 minuuttia ja päivän aikana tehtiin kaksi suoritusta, joten loppu aika vietettiin taukopaikalla nuotion ääressä lämmitellen. Nuotio olikin kova juttu, oli nimittäin suhteellisen kova pakkanen lähes joka päivä. Parhaimmillaan varmaankin -25 astetta alkoi tuntua jo aika kylmälle.

Lunta oli myös todella paljon verrattuna Santahaminaan. AH:lta eniten mieleen jäi itse suoritusten lisäksi kylmyys ja puolijoukkueteltta. Oli muuten aika luksusta nukkua ne kolme yötä pj teltassa, kun on tottunut sissitelttaan. Kaiken kaikkiaan mukava harjoitus, saatin nukkua suhteellisen paljon, päivällinen syötiin sisällä ja torstaina päästiin saunaan ja sotkuun, ei valittamista.

NORMI VIIKKO KASARMILLA

Viime viikolla palattiin normaaliin arkeen kasarmilla. Meillä oli maanantai normaaliin tapaan täysin sotilskoulutusta. Aamu alkoi tilanneradalla, jossa ammuimme lähiammuntoja. Lähiammunnat on mukavia omasta mielestäni ja siinä ei kerkeä hirveästi tähtäilemään ja asettelemaan asetta, joten sopii mulle paremmin, kuin perus rata ammunnat. Keksin myös ratkaisun tuohon vasemman silmän hallitsevuuteen ja peitin näkyvyyttäni vasemasta silmästä hieman laittamalla palan teippiä lasien linssiin. Nyt pystyin ilman ongelmia katsomaan tähtäinten läpi molemmat silmät auki(enhän edes osaa pitää toista silmää kiinni). Tiistaista eteenpäin aamupäivät oli urheiluvalmennusta ja iltapäivät sotilaskoulutusta. Loppuviikon sotilasharjoitukset sisälsi viestikoulutusta, taistelua rakennetulla alueella ja vähän lisäää näitä molempia. Ihan mukavia ja jälleen itselle vähän mielekkäämpää, kun ei tarvinnut sitä juoksemista panikoida. Urheiluvalmennus aamuina sain itseni pitkästä aikaa kuntosalille ja treenasinkin tiistaina jalkoja ja keskiviikkona Viljasen kanssa vähän yläkroppaa, kyllä tiesi loppu viikosta treenanneensa.

Viikonloppu meni melkein kokonaan kotona ollessa. Lauantaina kävin pelailemassa säbää Luftin naisten kanssa kotkassa. Meillä oli kaksi peliä, joista toinen voitettiin ja toinen hävittiin, vaikka hyvää peliä oli molemmat pitkästä aikaa. Sunnuntaina kävin vanhempien luona kertomassa viimeisimmät kuulumiset. Etenkin iskä odottaa aina tuoreimpia käänteitä armeijan arjesta, siinä samassa muistelee omia intti aikojaan Immolassa (sissi mikä sissi).

Kuluva viikko menee samalla ohjelmalla, kuin viime viikkokin, päästään tosin jo torstaina viettämään lomia ja sitten ollaankin koko poppoo valmennusleireillä kaksi viikkoa.

Oikein mukavaa loppuviikkoa ja alkanutta helmikuuta, kevättä kohti mennään!

-Heidi

KAUAN ODOTETTU KOULUTUSHAARAKOE

Muutama viikko on kerennyt vierähtää edellisestä postauksesta. Ei ole ollut oikein aikaa kirjoittaa. Joululoman jälkeen palasin kasarmille uudeksivuodeksi, jolloin meillä haulikkoampujilla ja osalla muusta porukasta oli virka-apu vuoro. Onneksi ei tullut meidän virka-apu osastolle käyttöä ja saatiin olla ihan rauhassa kassulla. Pari päivää oltiin tosiaan aika pienellä porukalla, me aukkilaiset pidettiin koulutuksia toisille tutuista aiheista kuten aseen käsittelystä. Vähän se oli turhauttavaa, kun sitä on niin paljon tehty ja ns koulutettavilla ei ollut mikään paras mahdollinen motivaatio. Hommasta kuitenkin selvittiin kunnialla. Näiden meidän pitämien koulutusten lisäksi oli vielä ihan kouluttajien pitämiä koulutuksia vuoden ekan viikon aikana.

Ruotuväki kävi jututtamassa meitä harjoituksen aikana.
Oikealla kaartin jääkäri Alanko

Seuraavalla viikolla oltiinkin jännän äärellä, kun meillä oli ensimmäinen tiedusteluharjoitus, jonka päätteeksi vielä suurin osa suoritti koulutuahaarakokeen eli Havu kokeen.

Tiedusteluharjoitus oli kiva ja verrattuna peruaharjoitukseen, ei tuntunut ollenkaan niin pitkälle ja kylmälle. Tällä kertaa oli itselläkin talvikumpparit, joissa huovat sisällä, ei päässyt mun tunnetusti herkät varpaat palelemaan. Ensimmäinen yö ei tosin ollut mikään mukava elämys. Ensin taisteltiin teltan pystytyksen kanssa, sissiteltan kepit (puut) oli yllättävän haastavat saada jäiseen maahan. Lopulta olimme niinkin nokkelia, että keitimme trangialla vettä ja sulatimme maata, jotta saatiin kiilat hakattua maahan. Vastoinkäymiset eivät päättyneet vielä tähän. Päivän aika alkoi sataa lunta ja yön aikana puista tippuva lumi suli teltan päälle ja tottakai se vesi tuli telttaan sisään, meillä suorastaan satoi teltan sisällä. Samoin vettä tuli myös teltan liepeiden alta. Ensimmäinen yö oli siis varsin kostea ja heräilin jatkuvasti siihe, että naamalle tippuu vettä. Herätessä sai huomata pipon olevan ihan litimärkä, samoin makuupussin. Voitiin odottaa kylmää loppu harjoitusta. Keskiviikkona alkoikin vuorostaan pakastaa ja illalla saatiin pystyttää jäätynyttä telttaa :D. Makuupussin sain vaihdettua yhden talvilajilaisen kanssa, joten loppu harjoituksen ajan oli sentään lämmin ja kuiva makuupussi.

Harjoituksen pääpainona oli tähystysasemien perustaminen ja niissä toimiminen, mielenkiintoista hommaa ja ei nukuttu joka yö teltassa vaan päästiin muihin paikkoihin. Osa porukastahan nukkui ne kaksi telttayötä poteroissa ja hyvin tuntuivat pärjäävän, itse valitsin tällä kertaa kuitenkin teltan ja kaminan lämmön.

Koko viikon odotetuin asia oli havu koe, josta emme tienneet etukäteen juurikaan mitään. Pelkkiä tornareita (tornari =huhupuhetta) kaikesta mahdollisesta, lähinnä meitä oli peloteltu havu kokeen rasituksen määrästä. Oltiin aika varmoja, että havu alkaa joskus yöllä mutta ei. Havu alkoi varsin rauhallisesti kultaiselta kotikasarmilta. Ensin meidät jaettiin partioihin ja minulla kävi tuuri, kun ei ihan menty aakkosjärjestyksessä. Samana päivänä olin saanut kuulla siitä miten eräät, jotka olettivat olevansa kanssani samassa partiossa, ilmoittivat että me mennää sit nopeasti ja Hämäläisen on parempi pysyä perässä eikä taukoja pidetä. Päivän aikana kerätty pelko ja ahdistus tulevaan katosi, kun kuulin oman partioni.

Partioiden jaon jälkeen oli turvallisuusohjeita yms ja saatiin virvet matkaan, joilla tarvittaessa saimme yhteyden johtajaan. Koko homma alkoi suunnistamisella, jossa oli 12rastia ja jokaisella rastilla oli jokin kirjain tai kirjaimia. Menimme hakemaan rastit pareittain, jolloin säästimme vähän aikaa, näin teki moni muukin. Lopuksi piti selvittää mitä kirjaimista saadaan muodostettua. Keksimme sanan lopulta ja pääsimme jatkamaan, saimme kartan ja pääsimme nousemaan kuorma-autojen kyytiin, matka kohti sipoonkorpea alkoi. (olimme myös aika varmoja, että havu on hälvälässä mutta ei)

Sipoonkorvessa meidät laitettiin matkaan sen ajan perusteella miten olimme suunnistamisessa pärjänneet. Pääsimme lähtemään muistaakseni seitsemänsinä matkaan.

Ekalle rastille sipoonkorvessa mentäessä meno tuntui todella raskaalle. Mäkiä oli paljon ja lumi ei ainakaan helpottanut kulkemista pimeässä metsässä. Lisäksi mun tasapaino petti mut ja olin jatkuvasti nenälläni. Kuljimme aika pitkälti kahden muun partion kanssa ekalle rastille. Ensimmäisen rastin jälkeen meno vähän helpottui ja pidettiin ruokatauko, koska kaikilla oli energiat aika vähissä. Maasto ei kyllä pahemmin muuttunut ja saatiin tosissaan painaa menemään.

Matka taittui ja vireystila oli itselläni aika hyvä ja samoin mieliala. Välillä mentiin aika kovaa vauhtia ja yritin parhaani mukaan pysyä äijien matkassa. Itse olen tottunut valvomaan, joten ei sen suhteen ollut ongelmia. Rasteja tuli rastien perään ja niiden aikana mitattiin opetettuja asioita. Ikävä kyllä, jotenkin oltiin aika jumissa kaikilla rasteilla ja pisteet jäivät aika matalaksi. Viimeisten rastien joukossa oli yksinkertaisesti sellainen rasti, jossa piti laittaa patterit paikoilleen ja siinäkin meni hävettävän paljon aikaa. Itsellä myös meni pieleen kun piti näyttää kartalta missä ollaan, hankalaa se oli kun ei ollut viimeiseen pariin tuntiin nähnyt karttaa :D.

Yö meni nopeasti ja me pidettiin vain nopeita 5-10 minuutin taukoja. Aamun valjetessa alkoi jokaisesta jo huomaamaan väsymyksen. Itsellä vaikeudet alkoivat siinä aamu kymmenen jälkeen, jolloin oltiin valvottu 28 tuntia ja 14 tuntia kävelty pitkin metsiä. Tosin loppumatka saatiin käyttää teitä, mikä aluksi nopeutti meitä hieman. Meillä ei ollut mitään tietoa milloin homma olisi ohi, tosin olimme koko ajan menossa kohti laajasaloa ja siitä Santahaminaan.

Klo 11 aamupäivällä mulla alkoi olla todella vaikeaa. Rakkulat olivat ilmestyneet tuttuun tapaan päkiöihin ja kävely sattui todella paljon. En suosittele kumisaappaita asfaltilla kävelyyn. Lisäksi rinkka oli vähä huonosti säädetty ja kaikki paino pysyi kuin liimattu hartioillani. Askel oli todella lyhyt ja kävelin jatkuvasti reilu kymmenen metriä muuta partiota jäljessä. Olin tosin saavuttanut tilan, jossa tuijotin vain alaviistoon ja keskityin täysin vain jalkojeni liikuttamiseen vuorotellen.

Päästyämme Laajasaloon meidät otti kiinni yksi toinen partio ja jatkoimme heidän kanssaan kohti santahaminan porttia. Eräs toisen partion jäsen tarjoitui kantamaan mun rynkkyä, jotta pääsisin vähän kovemmin eteenpäin. Olin todella yllättynyt ja kiitollinen siitä pienestä avusta mitä sain ja matkamme taittui hieman nopeammin. Lopulta pääsimme Santahaminaan ja ampumaradalle, jossa oli jälleen yksi rasti, siitä saimme ohjeet mennä yksikön etupihalle ja mielessä oli vain ajatus, että nytkö tämä loppuu, kello oli siinä kahden pintaan iltapäivällä.

Päästyämme yksikön eteen, odottelimme hetken, jonka jälkeen meillä aukkilaisilla oli käskynanto rasti. Puolet meni ihan ohi, oli vain niin loppu. Olin jo loppumatkasta kerennyt muutaman kyyneleen vierittää, ei edes sen takia, että olisi itellä ollut niin paha tilanne vaan se ärsytti ja harmitti, että hidasti muiden matkaa. Käskynannon jälkeen meidän luutnantti ilmoitti, että havu jatkuu.. Suunta olisi kissalampi, jonne oli matkaa n. 4km, siinä vaiheessa alkoi usko loppumaan. Meidät ohjattiin yksikön sivu ovelle, josta saisimme vesitäydennystä. Siellä meitä odotti meidän vmtl taistelijat, jotka ilmoittivat havun olevan OHI! Se tunne oli ihan omaa luokkaansa, itkuhan siinä pääsi, kaikki se stressi purkaantui, samalla olin niin ylpeä partion jäsenistä ja itsestäni, me oltiin selvitty siitä. Kokemus oli rankka, mutta silti todella mahtava. Toisten tuki ja se, että sitä kaveria ei jätetty oli ihan huikeaa. Vaikka mulla oli lopussa haasteita niin meidän partio tsemppasi ja päästiin maaliin asti. En ihan heti lähtisi uudelleen mutta näköjään sitä jaksaa vaikka väsyttää kuinka. Tiesin jo lähtiessä, että mulle tulee olemaan rankka kokemus, fyysinen kunto kun ei ole mitään parasta luokkaa. Omaa mieltä helpotti se, että tuo havu oli rankka lähes kaikille. Jopa ne ketkä olivat kaiken aikaa sanoneet, ettei siinä mitään rankkaa ole, kunhan vaan kävellään, olivat nyt hieman toista mieltä.

Lopulta olimme toiseksi nopein partio ja saimme hyvät aika pisteet, se ei tosin meidän sijoitusta pelastanut, kun ne rastit eivät menneet ihan putkeen. Illalla meillä oli vielä tunnistuskoe(jota en muuten päässyt läpi) ja muutama muu koe. Lopuksi menimme vielä ulos ja saimme koulutushaaramerkit, joita kannamme ylpeinä loppu palveluksen ajan. Nukkumaan päästiin siinä kymmenen aikaa illalla, valvottuja tunteja tuli n. 42.

Sunnuntaina päästiin aamupäivällä lomille. Itse painelin Sipooseen treenaamaan ja tiistaina oli lähtö malagan leirille ja kisaan. Kirjoittelen malagan reissusta myöhemmin. Tällä viikolla mennään vaihteeksi metsään.

Hyvää alkanutta viikkoa!

-Heidi